Tag: Yksityistalouden Ekonomisti
Suomalaisten joulubudjetti kasvussa
Suomalaiset käyttävät tänä vuonna jouluun yhteensä 573 euroa henkeä kohden, mikä on kuusitoista prosenttia enemmän kuin vuonna 2011. Tänä…
Palkkaus ei paina nuorten ammatinvalinnassa – mutta kannattaisiko sitäkin miettiä?
Suomalaiset opiskelijat eivät juuri pane painoa tulevan ammattinsa statukselle tai palkkaukselle opiskelualaa valitessaan. Tärkein kriteeri alan…
Uimaankaan ei opi kastumatta
On mahdotonta opetella uimaan, jos ei suostu menemään veteen. Vähän sama on tilanne sijoittamisen suhteen. Sijoittamaan ei voi oppia, jos sitä…
Pelkällä opintotuella ei pärjää
Useampi kuin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta päätoimisesta opiskelijasta tarvitsee Kelan opintotuen, asumislisän ja opintolainan lisäksi…
Ajankohtaisia neuvoja kuluttajille
Talouden myllerrys on jatkunut jo kohtuullisen pitkään. Näkyykö kuluttajien taloudessa hermostumista? Kokosimme muutamia kysymyksiä ja…
Huoletonta kesää! Pankki kulkee mukana taskussasi!
Lomasta nauttimista helpottaa, kun tietää, että omat raha- ja pankkiasiat ovat kunnossa. Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen kertoo,…
Diagnoosi: Mökkikuume
Kevät ja alkukesä ovat pahinta mökkikuumeen tartunta-aikaa. Tyypillisiä oireita ovat pakonomainen mökki-, sisustus- ja puutarhalehtien lukeminen…
Suomalaiset aikovat lomailla entistä halvemmalla
Suomalaiset aikovat tänä vuonna kuluttaa kesälomaansa hieman vähemmän rahaa kuin vuosi sitten. Tänä kesänä suomalainen kotitalous aikoo…
Valmistujaisviikonloppu edessä, lahja ostamatta?
Ensi viikonloppuna taas kymmenet tuhannet uudet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet viettävät lakkiaisia ja valmistujaisia. Kuohuvat juomat ja…
Yllättävät menot nakersivat 2,5 miljardin euron loven suomalaisten lompakkoon
Kahdella kolmesta 18–65-vuotiaasta suomalaisesta on ollut yllättäviä menoja viimeisen kuuden kuukauden aikana.




