Anu Numminen

Valmistujaisviikonloppu edessä, lahja ostamatta?

Ensi viikonloppuna taas kymmenet tuhannet uudet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet viettävät lakkiaisia ja valmistujaisia. Kuohuvat juomat ja pitkävartiset ruusut ovat juhlasesongin tunnusmerkkejä. Meillä pankissa sen sijaan lahjashekkien ja -korttien kysyntä lisääntyy reippaasti. Ne ovatkin hyviä lahjoja valmistuneelle, sillä raha on valmistuvien nuorten aikuisten lahjatoivelistalla ykkösenä.

Paljonko rahaa sitten antaisi lahjaksi? Viime vuonna tehdyn Nordean lahjatutkimuksen mukaan suomalaiset antavat omalle lapselleen keskimäärin 230 euron arvoisen lahjan. Lapsenlasta lahjotaan keskimäärin 170 eurolla, sukulaislasta 70 eurolla ja ystävien lasta 50 eurolla.

Tutkimuksen tulokset ovat hyvin linjassa Nordean lahjashekki- ja korttitilaston kanssa. Perinteistä konttorista ostettavaa lahjashekkiä suositaan varsinkin isompien rahalahjojen yhteydessä ja touko-kesäkuussa lahjashekin keskimääräinen summa on noin 200 euroa. Sen sijaan verkkopankin kautta tilattavan lahjakortin keskimääräinen summa oli viime vuoden lahjasesonkina hieman reilut 100 euroa. Kappalemääräisesti eniten myytiin kuitenkin 50 euron määräistä lahjakorttia.

Lahjakortin voit itse suunnitella ja tilata verkkopankin kautta. Tilaaminen onnistuu pankkitunnuksia käyttäen kätevästi omalta tietokoneeltasi. Voit kirjoittaa korttiin haluamasi toivotukset ja valita siihen mieleisesi kuvan useiden aiheiden joukosta. Kortti toimitetaan postitse joko sinulle kotiin tai halutessasi myös suoraan päivänsankarille kolmen arkipäivän kuluessa. Kortti ehtii siis perille ensi viikonlopun valmistujaisjuhliin, jos tilaat sen vielä tänään!

Perinteisen lahjashekin ehtii luonnollisesti käydä lunastamassa Nordean konttorista vielä perjantainakin.

Iloista ja aurinkoista valmistujaispäivää kaikille uusille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille!

Muut uutiset

IMA61035

Nordealla yli 100 000 Private Banking -asiakasta

Nordean Private Bankingin asiakasmäärä Pohjoismaiden markkinoilla on ensimmäistä kertaa noussut yli 100 000:een.

Private Banking

Sijoittajan matka maailman ympäri: Venäjä

Matkallamme maailman ympäri katsomme juttusarjassa asioita ja ilmiöitä eri puolilta maailmaa nimenomaan sijoittajan näkökulmasta. Siirrymme...

JapanFujiBullet_480x300-202x96

Suvi Kosonen: Jatkuvatko Japanin hurjat liikkeet?

Japanin markkinoilla on nähty viime aikoina voimakkaita liikkeitä.

Teaseri

Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan

Nordea ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry järjestivät peruskoulun 9. luokkien oppilaille tarkoitetun Taloustietokilpailun....

research

Japanin aurinko nousee

Viime kuukausina moni osakesijoittaja on kuitenkin joutunut hieromaan silmiään kerran jos toisenkin, sillä Japani on tämän vuoden ylivoimainen...

morning-briefing

Rahastojen vienti kasvaa

Nordea oli viidenneksi eniten Euroopassa kasvanut rahastotalo viime vuonna.

Universum-Newsroom-topstory

Universum 2013: Nordea on suosituin työnantaja kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa

Kaupallisen alan opiskelijat ovat valinneet Nordean Suomen ihanteellisimmaksi työantajaksi. Konsulttiyritys Universumin tutkimuksen mukaan...

tuulimyllyt

Nordeaa pidetään vastuullisena brändinä

Nordea on Sustainable Brand Index -tutkimuksen mukaan yksi Pohjoismaiden vastuullisimmista pankeista. Nordean sijoitus on kehittynyt positiivisesti...

Ennustaminen_kristallipallo

Huomisen menestyjät ja hiipujat

Maailmantalouden ja sijoitusmaailman trendien ennustaminen on mielenkiintoista ja hyödyllistä, mutta siinä kannattaa sijoitusstrategi Lippo...

andel083_14713

USA:n asuntomarkkinat kuumenevat

Asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana USA:ssa lähes 10 prosenttia. Asuntomarkkinoiden toipuminen tukee talouskasvua sekä...