Roger Wessman

Työttömyyden laskusta Fedille painetta kiristää aikaisemmin

Pari viikkoa sitten kirjoitin, että USA:n keskuspankki Fed kertoi aikovansa pitää korot alhaisina vuoteen 2014 asti. Perjantaina julkaistut USA:n työttömyysluvut herättävät kuitenkin kysymyksen siitä, voiko USA:n keskuspankki todellakin odottaa niin kauan ennen kuin se alkaa kiristää rahahanojaan.

Työttömyys laski kolmannen kuukauden peräkkäin reipasta vauhtia. Jos työttömyys USA:ssa jatkaisi laskuaan viime kuukausien vauhtia, työttömyys saavuttaisi jo vuoden kuluttua tason, johon Fed on ilmaissut tähtäävänsä. Kun Fed päätti kertoa, että se pitää korot ennallaan vuoteen 2014 asti, Fed ennusti työttömyyden olevan vielä vuonna 2014 reippaasti yli tavoitteen.

Ei toki ole mitään taetta siitä, että työttömyys jatkaisi laskuaan viime kuukausien poikkeuksellisen vahvaa vauhtia. Työttömyyslukemissa on satunnaisia heilahteluja, jotka ovat nyt todennäköisesti liioitelleet laskutrendiä. Työttömyyden laskiessa toivonsa heittäneet työttömät, joita ei lasketa tilastoissa koska eivät aktiivisesti hae työtä, alkavat palata työmarkkinoille. Se puolestaan hidastaa työttömyyden laskua. Toisaalta työttömyyden lasku voi saada aikaan itseään vahvistavan kierteen, jossa paraneva työllisyys kasvattaa luottamusta talouteen ja siten myös kulutusta, joka vuorostaan vahvistaa talouskasvua ja kiihdyttää siten työttömyyden laskua.

Tulevaisuus on siten epävarma, kuten aina. Työttömyyden ripeä lasku on kuitenkin hyvä muistutus siitä riskistä, että Fedin on kiristettävä rahapolitiikkaansa odotettua aikaisemmin. Kolme avomarkkinakomitean jäsentä arvioikin jo viime kokouksessa, että korkoja aletaan nostaa jopa jo tänä vuonna.



Add new comment

Comments and trackbacks are moderated. Please see our moderation policy for further information.

Name *

E-mail (not shown) *

Website

Comment *

* Mandatory information

Other news

kolmikko-NR2

Taloustietokilpailun voitto Helsinkiin

Roger Wessman

Miksi Kreikalla on vielä merkitystä osa II

Lippo Suominen

Blogi: Kohtuullisen houkutteleva

USA:n talouden velkaantuneisuus vakiintunut

USA:n talouden toipuminen ei perustu uuteen velkakierteeseen

StarMine-Logo

Nordean analyytikoille eniten palkintoja vuoden 2012 StarMine-kilpailussa

Christian-Clausen-Nasdaq

Nordean konsernijohtaja avasi NASDAQin kaupankäynnin

DanielHollen1

Daniel Hollenista Vuoden finanssialan opiskelija

Lippo Suominen

Mikä on tilanne, sijoitusstrategi Suominen?

Vero

Muista palauttaa veroehdotuksesi!

Kuoppamäki-2000-1176

Mitä eri tapoja on eläkesäästämiseen?