Säästäminen ja velkaantuminen saman kolikon eri puolia

2012-01-13 12:51 | Roger Wessman

Finanssikriisin jälkeen velasta on tullut lähes kirosana. Kaikki tietävät, että talouden tervehdyttäminen vaati velanoton karsimista ja säästämisen kasvattamista. Tai ainakin joskus tuntuu, että kaikki muut paitsi minä ovat tätä mieltä. Toki maailmasta löytyy ylivelkaantuneita maita, yhteisöjä ja kotitalouksia, joiden on kiristettävä vyötään. Yleisenä tavoitteena velan vähentäminen ja samanaikaisesti säästämisen kasvattaminen ei ole ainoastaan huono idea, vaan käytännössä mahdoton.

Velka on kehittyneessä yhteiskunnassa säästämisen kääntöpuoli. Joskus aikoinaan säästäminen tarkoitti, että varastoitiin ruokaa pahan päivän varalle. Nykyään emme säästä täyttämällä kellaria tulevaisuudessa tarvitsemillamme tuotteilla. Laitamme sen sijaan rahaa säästöön, jotta voimme tulevaisuudessa ostaa tarvitsemiamme tavaroita ja palveluita.

Kun säästämme rahaa, haluamme mielellämme tietää, että varmuudella saamme rahamme takaisin. Siksi monet säästäjät suosivat korkosijoituksia. Korkosijoitus on kuitenkin vääjäämättä jonkun toisen velka. Jonkun täytyy sitoutua maksamaan rahat (korkoineen) takaisin. Jos sijoitamme valtionlainoihin, säästömme ovat valtion velkaa. Jos talletamme rahat pankkiin, talletus on ensi sijassa pankin velkaa. Pankin lainatessa rahat eteenpäin se on viime kädessä pankin laina-asiakkaan velkaa. Eli on luonnollista, että velka taloudessa kasvaa, kun säästäminen kasvaa. Korkosijoitusten kysyntä ja siten velka maailmalla kasvavat, kun enenevässä määrin varaudutaan eläkepäiviä varten tai öljyntuottajamaat laittavat rahaa säästöön varautuakseen päivään, jolloin öljy loppuu.

Jos haluamme kasvattaa säästämistä kasvattamatta velkaa, säästäjien on luovuttava vakaan tuoton tavoitteesta. Säästäjien täytyy ottaa enemmän riskiä sijoittamalla esimerkiksi osakkeisiin. Tässä on ilman muuta järkeä, jos halutaan välttää velkakriisejä. Kun oman pääoman osuus rahoituksesta vahvistuu, on yrityksillä parempia puskureita kestää huonoja aikoja.

Ei ole kuitenkaan mitään merkkejä siitä, että säästäjien riskinottovalmius olisi kasvussa. Päinvastoin sijoittajat yhä vahvemmin etsiytyvät turvallisimpiin sijoituskohteisiin. Euroalueella monen valtion ja pankin velka ei enää kelpaa. Saksan valtiolle sijoittajat ovat puolestaan jo valmiita maksamaan korkoa siitä, että heidän rahat pidetään turvassa muutaman kuukauden. Turvallisin vaihtoehto on tietysti käteinen raha. Nykyaikana sen sähköinen vastine on talletus Euroopan keskuspankkiin. Kesästä lähtien euroalueen kriisin kärjistyessä nämä talletukset ovat kasvaneet yli 500 miljardilla eurolla, tyydyttäen kysyntää absoluuttisen turvallisesta sijoituskohteesta.

Jos sijoittajilla on kasvava halukkuus pitää käteistä rahaa, se tarkoittaa vastaavasti, että rahaa vedetään pois talouden kierrosta. Tätä tietä edeten mentäisiin kohti lamaa, kuten kirjoitin pari vuotta sitten blogissani Emme kaikki voi olla nettosäästäjiä. Keskuspankki, joka ei halua ajaa taloutta lamaan vastaa tähän käteisen rahan vahvistuvaan kysyntään lisäämällä rahan määrää, korvaten talouden kierrosta poistuvaa rahaa. Siten esimerkiksi valtionlainojen osto tai pankkien rahoittaminen rahaa painamalla ei välttämättä ole inflaatiotavoitteen vastaista, vaan nimenomaan inflaatiotavoitteen mukaista estäessään talouden vajoamista deflaatioon. Haasteena keskuspankille on toki mitoittaa toimet oikean suuruisiksi.

Share with others

Comments via RSS

Comments

2012-02-01 at 14:42

Pekka Mikola

Kun säästäminen kasvaa, velkakin kasvaa. Velka on aina jonkun säästö. Tai velka luo säästöä. Jotenkin näin ymmärrän nuo viestisi.
Kun EKP loi uutta varallisuutta 470 mrd ja lainasi ne pankeille,syntyikö silloinkin säästöä? Toinen kysymys; kirjoitat että sijoittaminen osakkeisiin olisi säästämistä ilman vastaavan velan syntyä …mutta eihän suurin osa osakesijoittamisesta lisää yhtiöiden omia pääomia vaan raha siirtyy yhden sijoittajan taseesta toiselle, käymättä ko. yrityksen kautta.
Säästämisen ja velan suhde on vaikea asia!

2012-02-01 at 15:35

Roger Wessman

Hyviä kysymyksiä.
Helpompi kysymys ensin:
Jos ostetaan osakkeita jälkimarkkinoilta niin osakesijoitukset eivät kasva. Ostaja kasvattaa osakesijoituksiaan, mutta myyjä vähentää osakesijoitukisaan samalla summalla.
Jos sijoittajat haluavat laittaa enemmän rahaa oaksesijoituksiin, se onnistuu vain jos yritykset keräävät markkinoilta osakeantien kautta rahoitusta.

Jos sijoittajien halukkuus omistaa osakkeita kasvaa, eikä osakkeiden tarjonta antien kautta kasva vastaavasti, osakekurssit nousevat. Osakekurssien nousu tekee yrityksille toiminnan rahoittaminen osakeantien kautta houkuttelevammaksi.

2012-02-01 at 16:57

Roger Wessman

Kysymys keskuspankin toimista on hivenen mutkikkaampi, mutta väittäisin ettei kes-kuspankkikaan toimillaan voi rikota säästämisen ja velanoton tasapainoa.

Oletetaan esimerkiksi että keskuspankki lainaa rahaa pankille A. Pankki A saa silloin talletuksen keskuspankissa. Pankki A antaa lainaa auton ostoon, ja auton ostaja maksaa autonvalmistajan tilille pankissa B. Pankki B saa maksun keskuspankkitililleen pankilta A.

Mitä tässä on käytännössä tapahtunut? Autonvalmistaja on säästänyt myynnistä saadut rahat ja lainannut rahat (välikäsien kautta) autonostajalle. Eli autonvalmistaja on käy-tännössä luotottanut autonostajaa. On yksi säästäjä ja yksi velallinen.

Todellisuus on tietysti paljon monimutkaisempi. Autonvalmistaja ei säästä kaikki rahat vain maksaa palkkoja ja materiaaliostoja. Perusperiaate ei kuitenkaan muutu. Keskuspankin luoma raha on koko ajan joidenkin hallussa, Ne jotka pitävät rahoja ra-hoittaa säästöillään keskuspankin välityksellä autonostajaa. On monta lainanantajaa, mutta edelleen kokonaissäästöjen ja kokonaisvelan määrä on yhtä suuri.

Entä jos säästäjät eivät halua pitää niin paljon rahoja keskuspankissa, vaan kaikki ha-luavat päästä rahoista eroon kuluttamalla niitä? Silloin keskuspankilla on vakavampi ongelma – rahan arvo murenee, eli saadaan inflaatiota.