Kuukausimittarin mukaan BKT laskee jo
Tilastokeskuksen julkaiseman pikaennakon mukaan Suomen BKT kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 2,8 prosenttia vuotta aikaisemmasta. Viimeisin ennusteemme (elokuun lopulta) arvioi kolmannen neljänneksen muutokseksi 0,4 prosenttia. Tähän ennakolliseen tietoon verrattuna ennusteen osumatarkkuus oli siis varsin kohtuullinen, ainakin kun ottaa huomioon, mitä kaikkea maailmalla on ehtinyt tapahtua syksyn aikana. Varsinaiset ennakkotiedot kolmannen neljänneksen BKT:sta julkaistaan päivää ennen itsenäisyyspäivää. Ne luvut voivat poiketa melko paljonkin tämänpäiväisistä, sillä pikaennakko perustuu vajavaiseen lähdeaineistoon.
Tilastokeskus käyttää BKT:n pikaennakon laskemisessa omaa kuukausittaista tuotannon suhdannekuvaajaansa – tarkkaan ottaen sen muutosta vuotta aikaisemmasta. Tämän mittarin tiedot tarkentuvat sitä mukaa, kun laskentamateriaali täydentyy. Vaikka viimeisimmät tiedot eivät ole täysin luotettavia, ne kuitenkin kertovat jo selvästi heikkenevästä talouden tilanteesta. Kuukausikuvaajan mukaan talous ei nimittäin enää noussut kolmannella neljänneksellä, vaan laski 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kun puhdistan kuukausimittarista kausivaihtelun eri tavalla kuin Tilastokeskus, saan mittarin putoamaan peräti prosentin toisesta neljänneksestä.
Uskon edelleen, että Suomen BKT nousi kolmannella neljänneksellä, sanoi kuukausimittari mitä tahansa. Se on kuitenkin laiha lohtu. Kuukausimittarin kääntyminen laskuun viittaa joka tapauksessa siihen, että talous saattaa menossa olevalla vuoden viimeisellä neljänneksellä jo supistua.




