Kiihtyvät elvytystoimet Kiinassa tukevat maailmantalouden näkymiä
Kiinan keskuspankki laski viime viikolla ohjauskorkoaan toistamiseen vain kuukauden sisällä ensimmäisestä koronlaskusta. Ripeä koronlasku heijastaa Kiinan viranomaisten päättäväisyyttä piristää maan hidastunutta talouskasvua. Hidastunut inflaatio ja vahva kauppataseylijäämä antavat hyvin tilaa elvytystoimille. Ensimmäisiä orastavia merkkejä elvytystoimien vaikutuksesta onkin alkanut näkyä, mikä piristää myös muun maailman kasvunäkymiä.
Vaikka Kiinan keskuspankin koronlaskut alkoivat vasta kesäkuussa, rahahanojen höllentäminen alkoi jo viime vuoden lopussa. Varantotalletusvaatimusten laskulla pankeille annettiin mahdollisuutta kasvattaa lainanantoaan. Luotonanto onkin rohkaisevasti piristynyt alkuvuonna hieman. Käänne ei ole kuitenkaan ole ollut riittävän vankka, joten koronlaskuilla tähdätään nyt vahvistamaan luottojen kysyntää. Korkoelvytys on rajumpaa kuin runsaan puolen prosenttiyksikön ohjauskoronlasku antaa ymmärtää. Keskuspankki sallii nimittäin lisäksi pankkien antaa lainaa 30 prosentin alennuksella viralliseen lainakorkoon, kun aikaisemmin rajana oli 10 prosenttia. Vähimmäiskorkoa on siten laskettu parissa kuukaudessa lähes kaksi prosenttiyksikköä 4,2 prosenttiin.
Elvytystoimet vaikuttavat talouteen viiveellä. Ei siten ole kovin yllättävää, että alkuvuonna talouskasvu on edelleen hidastunut. Euroalueen ongelmat ovat synkentäneet myös Kiinan näkymiä, sillä ne jarruttavat maan vientiä. Pieniä merkkejä siitä, että politiikan käänne on alkanut vakauttaa talouskasvua, on kuitenkin alkanut näky. Teollisuuden näkymiä parhaiten heijastava ostopäälliköiden indeksi on viime vuoden laskun jälkeen tänä vuonna sahaillut tasolla, joka historiallisesti on ennakoinut (Kiinan mittapuussa vaisua) noin kymmenen prosentin vuosikasvua.
Kiinan tuonnin arvon vuosikasvu on tosin hidastunut kuuteen prosenttiin toisella neljänneksellä. Tämä heikkous ei kuitenkaan kerro vain tuontiaktiviteetista; Kiinan tuonti painottuu vahvasti raaka-aineisiin, ja raaka-aineiden hinnat ovat viime vuodesta tippuneet reippaasti. Tuonnin volyymi on siten todennäköisesti kasvanut selkeästi vankemmin kuin arvon kehitys indikoi.
Tuonnin arvon kasvaessa hitaasti Kiinan kauppataseylijäämä paisui toisella neljänneksellä 70 miljardiin dollariin. Ennen finanssikriisin jälkeisiä jyrkkiä elvytystoimia vastaava ylijäämä oli runsaat 100 miljardia dollaria, joka elvytystoimien myötä supistui kolmannekseen. Tällä mittarilla elvytysvaraa on nyt hyvin, joskin ei yhtä rajuun elvytykseen kuin vuonna 2009. Myös inflaatio jatkoi kesäkuussa hidastumistaan 3,0 prosentista 2,2 prosenttiin, joka alittaa selkeästi Kiinan keskuspankin neljän prosentin inflaatiotavoitteen. Elvytystoimia ei siten rajoita sen enempää huoli sisäisestä tasapainosta (inflaatiosta) kuin ulkoisesta tasapainoista (maan velkaantumisesta).





