Euroalueen kriisi jälleen kärjistymässä?

Rohkaisevan alkusyksyn rauhoittumisen jälkeen euroalueen reunamaiden valtioiden korot ovat kääntyneet jälleen nousuun. Irlannin kymmenen vuoden korot ovat jo ennättäneet uusiin huippulukemiin eli selkeästi yli 7.5 prosentin. Kasvaneeseen huolestuneisuuteen löytyy monta syytä, mutta keskeinen huolenaihe tällä hetkellä on kasvava poliittinen valmius pohtia velkojen jälleenjärjestelyä keinona ratkaista euroalueen valtioiden velkaongelmia.

Huoli kiteytyy EU:n kaavailemaan uuteen kriisihallintajärjestelmään, jonka osaksi vaaditaan rahoittajia osallistumaan operaatioiden kustannuksiin. Tämä on selkeä käänne keväästä. Silloin yritettiin palauttaa rahoittajien luottamusta vakuuttelemalla, ettei euroalueen maan konkurssi tule kysymykseen. Kevään kriisipaketti turvasikin Kreikkaa ja muita velkamaita rahoittaneiden lyhytaikaisia saatavia. Velkamaiden kahden vuoden lainojen korot ovatkin edelleen selkeästi alle kevään huippujen.

EU:n päättäjillä on kolme mahdollista vaihtoehtoa, jotka kaikki ovat huonoja:

1) Voidaan jatkaa keväällä viitoitettua tietä, jolla rahoituskriisiin joutuvat valtiot saavat lainaa muiden euromaiden avulla. Tämä antaa maille aikaa laittaa talouksiaan kuntoon hallitusti siten, että lainantajien luottamus toivottavasti palaa. Tämä tie näyttää yhä vähemmän houkuttelevalta, koska lainantajien luottamus ei näytä merkkejä toipumisesta ja muiden euromaiden rahoitustaakka uhkaa siten kasvaa. Lainantajien luottamus puolestaan ei hevin toivu, kun poliittisten päättäjien usko horjuu, joten noidankehä on valmis.

2) Rajuin ratkaisu olisi jättää velkamaita oman onnensa nojaan ja pakottaa ne lopettamaan elämisen yli varojen heti, sillä uutta luottoa ei heru. Seurauksena olisi täydellinen talouden romahdus velkamaissa, kun valtiot tulisivat maksukyvyttömiksi ja kaataisivat finanssijärjestelmän tallettajien menettäessä rahojaan. Tämä säästäisi muiden maiden veronmaksajien euroja ja antaisi kunnon opetuksen velkamaiden valtiolainoihin sijoittaneille (kuten allekirjoittaneelle). Opetus rajoittaisi euromaiden mahdollisuuksia velkaantua tulevaisuudessa paljon tehokkaammin kuin hampaaton vakautussopimus. Velkamaat vapautuisivat heti velkataakastaan ja voisivat rakentaa talouden uudelleen alusta alkaen. Pidemmällä tähtäimellä tämä voisi siten olla velkamaillekin hyvä ratkaisu. Näin jyrkkään ratkaisumalliin ei näytä kuitenkaan olevan poliittista valmiutta.

3) Nyt kaavaillaan siten keskitietä eli niin sanottua hallittua konkurssia. Muut euromaat auttaisivat ongelmiin joutunutta maata, mutta muutkin velkojat saisivat kärsiä esimerkiksi velkapääoman alaskirjauksien tai eräpäivien lykkäämisten muodossa. Tämä tarkoittaa samalla, että muista euromaista tulisi velkamaiden päärahoittajia pitkäksi aikaa. Niitä sijoittajia, jotka ovat luottaneet valtionlainojen olevan turvallinen sijoitus, saadaan tuskin helpolla antamaan uutta lainaa. Tämä ratkaisu voi siten olla järkevä, jos ei ole toivoakaan, että velkamaat pystyvät ratkomaan ongelmiaan ja lainantajien luottamus saadaan palautettua.

Säästääkö ratkaisu loppujen lopuksi veronmaksajien rahoja on toinen kysymys, johon vastaus riippuu muun muassa siitä, kuinka jyrkästi muiden velkojien saatavia leikataan. Signaali siitä että euroalueen valtio ei välttämättä maksa velkojaan takaisin voi lisäksi nostaa muidenkin euromaiden rahoituskustannuksia. Kuten esimerkiksi EKP:n johtokunnan jäsen Lorenzo Bini-Smagi toissapäiväisessä, kaavailtua uutta kriisijärjestelmää kritisoineessa puheessaan nosti esiin, se voi kasvattaa riskiä euromaan joutumisesta rahoituskriisiin. Jos tiedetään, että euromaat reagoivat rahoitusongelmiin velkoja alas kirjaamalla, lainantajien on syytä vetää rahat pois heti, jos muiden lainantajien luottamus näyttää hiipuvan. Bini-Smagi viitta siihen, että niistä 113 maista, jotka viimeisen 20 vuoden aikana ovat hakeneet hätärahoitusta kansainväliseltä valuuttarahastolta, ainoastaan 94 on päätynyt velkajärjestelyyn. Se että markkinoiden sopulilauman luottamus horjuu, ei todellakaan ole tae siitä, että valtio on toivottomassa pinteessä.

Joka tapauksessa minäkään en sitten lähde vielä Irlannin valtionlainoja ostamaan korkeasta korosta huolimatta.

Irlannin ongelmista enemmän

Selitys sille miksi Kreikan kannatti suostua apuohjelman ehtoihin