Martti Nyberg

En usko Krugmania

Parissa aikaisemmassa blogissani kirjoitin USA:n velkakatosta ja amerikkalaisten haluttomuudesta ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin julkisen velan vähentämiseksi. Tarjosin perusteluksi sitä, että he uskovat talouskasvun hoitavan ongelman.

Viimeviikkoisessa kolumnissaan ”To the limit” Paul Krugman käsitteli asiaa New York Timesin kansainvälisessä versiossa. Parin vuoden takaisen talousnobelistin mielestä presidentti Obaman päätös jatkaa Bushin veronalennuksia viime joulukuussa johtui siitä, että hän suostui republikaanien kiristykseen. Mielestäni se johtui siitä, että Obama ei halunnut hidastaa alkanutta talouskasvua rajoittamalla yksityistä kulutusta, joka ylläpitää Yhdysvaltojen talousmoottoria.

Krugman siirtyy tästä menoleikkauksiin ja varoittaa niiden talouskasvua hidastavista vaikutuksista ja pelottelee lukijoita miljoonien työpaikkojen menetyksillä. Itse olen taipuvainen uskomaan, että menoleikkaukset ovat vähemmän haitallisia talouskasvulle kuin veronkorotukset.

Krugman jatkaa, että republikaanit itse asiassa haluavatkin talouden kehittyvän Yhdysvalloissa huonosti, jotta kansalaiset voisivat syyttää siitä Obamaa. Mielestäni on vaikea uskoa, että kukaan amerikkalainen haluaisi tätä, kaikkein vähiten ne, jotka edustavat eniten Yhdysvaltalaisia yrityksiä ja taloutta.

Muut uutiset

asunto

ASP pitää pintansa

Suomessa avattiin viime vuonna lähes 30 000 uutta ASP-säästötiliä. Uuteen nousuun vaikuttaa useita tekijöitä.

Private Banking

Osakestrategit tulostunnelmissa – katso video

Pääsiäisestä alkoi tiivis tuloskausi, jolloin listatut yhtiöt kertovat ensimmäisen vuosineljänneksen luvuistaan. Vappuun mennessä lähes 80...

IndiaKashmirPrint2

Intia: hitainta kasvua vuosikymmeneen

Vaaleja käyvän Intian talouskasvu on hidastunut merkittävästi. Pääekonomisti Kangasharju arvioi vaalien merkittävyyttä maan taloudelle.

suomisen_1704

Ajoituksen sietämätön vaikeus

Pitkällä tähtäimellä sijoittaminen on kannattavaa. Siihen kuuluu kuitenkin heikompia ja parempia jaksoja.

suomisen_1704

Parhaimmat ja huonoimmat osakekuukaudet

Varallisuudenhoidon päästrategi Lippo Suominen listasi parhaimmat ja huonoimmat osakekuukaudet globaalisti vuoden 1990 alusta tähän päivään.

ag_harwest_01_14682

Osakestrategien ajatuksia osingoista – katso video

Videohaastattelussa Nordean varallisuudenhoidon osakestrategit Kristian Tammela ja Eero Färkkilä.

morning-briefing

Joustava hinnoittelu rahastoihin

Nordea ottaa Suomessa ensimmäisenä käyttöön rahastojen joustavan hinnoittelumenetelmän.

*protected email*+45 3920 2224

Heartbleed ei vaaranna Nordean tietoturvaa

Kyberturvallisuuskeskus skannasi verkkopalvelumme Heartbleed-haavoittuvuuden varalta: haavoittuvia palveluita ei löytynyt.

Nordea-Markets-Research-about-Foreign-exchange1-202x96

Draghin pitäisi kuunnella enemmän Elvistä

Draghi onnistui puheillaan lopettamaan euron heikkenemisen 2012. Nyt tarvittaisiin taas muutosta - toiseen suuntaan.

Uusi kuva

Sopeuttaminen tehty veroja korottamalla

Viime vuonna verotulot lähtivät nousuun bkt:n taapertamisesta huolimatta, kirjoittaa pääekonomisti Kangasharju blogissaan.