Aki Kangasharju: Kestävyysvajeen lisäksi on täytettävä tuottavuusvaje

Aki Kangasharju

Eurokriisistä selvitään, jos kriisimaat saavat ajoissa viennin vetämään. Suomi on ollut tähän saakka avunantajan roolissa, mutta Suomen on kriisimaiden tapaan saatava vienti uuteen nousuun, jos haluamme turvata elintasomme. Tässä prosessissa työurien pidentäminen ja kotiäitien töihin patistaminen ovat toisarvoisia konsteja tuottavuuskasvuun verrattuna. Työn tarjonnan lisääminen on ollut kestävyysvajeen taakan alle nujerretun Suomen tärkein ohjenuora viime vuosina. Sen ylikorostaminen on vaarallista.

On tärkeää huomata, että työpanoksen yhden prosentin lisäys kansantaloudessa laskee tuottavuutta puoli prosenttia. Kuvaavaa on se, että umpisurkean tuottavuuden Kreikassa tehdään enemmän työtunteja kuin Suomessa. Tuijottamalla pelkästään työn tarjontaa unohdetaan se, että tuottavuus on nostanut elintasomme 13-kertaiseksi 100 vuodessa ja itse asiassa mahdollistanut vapaa-ajan lisääntymisen.

Nokian hyytymisen ja metsäklusterin rakennemuutoksen myötä meillä on paljastunut tuottavuusvaje, mikä on näkynyt vaihtotaseen nopeana kääntymisenä alijäämäiseksi. Jotta tämä kurssi saadaan käännettyä, tarvitaan huomattavasti kipeämmin tuottavuutta parantavia investointeja ja innokkaita osaajia kuin vastentahtoisia työnhakijoita. Jos työn tarjontaan lisätään väkisin lisäämättä työn kysyntää, syntyy vain työttömyyttä.

Korkeampi tuottavuus puolestaan saa viennin vetämään ja vaihtotaseen kuntoon. Tällainen kestävä kasvu pidentää myös kestävyysvajeen kannalta tärkeitä työuria. Jos tuottavuus ei lähde uuteen nousuun, vaihtoehtona on ulkomainen velkaantuminen tai hyvinvoinnista tinkiminen palkkatasoa laskemalla. Tämän takia meidän on huolehdittava yritysten investointihalukkuudesta, riskirahoituksesta, työmarkkinoiden joustavuudesta ja innovaatiojärjestelmästä.

Työllisyysasteen nostaminen väen vängällä esimerkiksi Ruotsin tasolle vain heikentää mahdollisuuksiamme maailmanmarkkinoilla. Vaikka Ruotsin kovempi panostaminen työn tarjontaan on johtanut Suomea korkeampaan työllisyysasteeseen, suurempi töissä olevien osuus selittyy osa-aika- ja pätkätyöläisillä. Näiden lisääminen ei auta Suomea vaihtotaseen kääntämisessä uuteen nousuun, koska tällaiset  työsuhteet ovat tyypillisimpiä matalapalkkaisissa ja alhaisen tuottavuuden palveluammateissa.

Kaikki kynnelle kykenevät edes osa-aikaisesti työllistämällä Suomi kyllä korjaa kestävyysvajetta, koska korkeampi työllisyysaste vähentää julkisten tulonsiirtojen tarvitsijoita. Työn kannustavuuden lisääminen on kuitenkin vain välttämätön ei suinkaan riittävä ehto Suomen pelastamiseksi. Väkisin työllistäminen ei ratkaise kansantaloutemme varsinaista kohtalonkysymystä.

Työn tarjonnassa on toinen piirre, joka työhön patistamista paremmin vastaa tähän varsinaiseen haasteeseen. Töihin muutenkin halukkaita olisi kannustettava lisäämään uutteruuttaan ja saatava siirtymään joustavammin hitaan tuottavuuskasvun yrityksistä kasvuyrityksiin. Tämä rakennemuutos selittää toimialojen tuottavuuskasvusta lähes puolet. Tällainen työmarkkinoiden joustavampi toiminta yhdessä riskejä kaihtamattoman uusien innovaatioiden etsinnän kanssa pysäyttää vaihtotaseen vajoamisen.