Nordean uusi talousennuste: Hitaasti kiiruhtaen

Nordean ekonomistien mukaan talouden käännettä parempaan saadaan odottaa arvioitua pidempään. Kesän talouskehitys on ollut odotetun vaisua, eivätkä viranomaistoimet talousongelmien ratkaisemiseksi ole vielä poistaneet synkkiä pilviä taivaalta. Suomen vuoden 2013 talouskasvu näyttää jäävän aikaisempia odotuksia vaisummaksi, 1,2 prosenttiin. Suomen talous toipuu kunnolla vasta 2014, jolloin Nordea ennustaa kasvuksi lähes kolme prosenttia.

- Euroalueen taantuma näyttää yhä syvenevän. Syöksy alkaa todennäköisesti taittua lähempänä vuodenvaihdetta. Markkinakorot ovat laskeneet ja luottohanojen kiristyminen näyttäisi olevan takanapäin. Myös julkisen talouden kiristyminen on ensi vuonna vähäisempää, joten se jarruttaa talouskasvua vähemmän, toteaa Nordean pääekonomisti Roger Wessman.

Kaikki kasvumoottorit yskivät Suomessa

Taloudellinen toimeliaisuus on heikentynyt Suomessa kautta linjan. Nordean ekonomistit arvioivat Suomen talouden ajautuneen taantumaan.

- Maailmankaupan jäähtyminen on kääntänyt viennin laskuun. Sen ohella yksityisen kulutuksen kasvu on hidastunut selvästi. Kone- ja laiteinvestointien sekä rakennusinvestointien alamäki on jatkunut, listaa Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen.

Myönteisenä yllätyksenä Nordean ekonomistit pitävät sitä, että työllisyys on edelleen pysynyt hyvänä. Työttömyyden kasvu on kuitenkin vain ajan kysymys. Niinpä talvi voi olla työmarkkinoilla vaikea.

- Työttömyysaste kohoaa keskimäärin 8 prosenttiin vuonna 2013, linjaa Sorjonen.

Lue koko tiedote

Lue koko raportti

Muut uutiset

Scrooge Janne Halmi

Start-up-yritys Scroogen sovellusidea sai tunnustusta

Scrooge palkittiin eilen 23.4. Aalto Start-Up Centerin ja Nordean järjestämässä Aalto Pitch -tilaisuudessa. Kymmenen valittua yritystä haki...

*protected email*+45 3920 2224

Kuolleen nurmikon elvytys ei enää riitä

Talouspolitiikka on verrattavissa nurmikon hoitoon. Kuollutta nurmikkoa ei kannata elvyttää. Häikäisevä peliareena vaatii kunnollisen...

*protected email*+45 3920 2224

Mistä suomalaiset tinkivät eläkkeellä?

Suurin osa suomalaisista ei usko voivansa viettää eläkepäiviään haluamallaan tavalla lakisääteisen eläkkeen turvin, ilmenee Nordean...

Default template for Word

Huijausviestejä liikkeellä

Nordean nimissä on liikkeellä huijausviestejä, jotka ovat rikollisten, eivät Nordean lähettämiä.

sp (2)

Taidesäätiön SUPERPOP –myynti 25.4.

Taidesäätiö Merita järjestää taiteen Superpop –myyntitapahtuman Helsingissä lauantaina 25.4. klo 10-16. Tarjolla on taidetta monenlaiseen...

apple

Nordean sovellus Apple Watch -älykellossa

Nordea on yksi ensimmäisistä pankeista Pohjoismaissa, jonka asiakkaat voivat nähdä tiliensä saldon ja tilitapahtumat älykellosta. Nordea Next...

morning-briefing

Euroalueen valtionlainat tuottaneet erinomaisesti

Vaikka korot olivat jo alkuvuonna ennätyksellisen alhaiset, ovat sijoittajan saamat tuotot valtionlainoista olleet erinomaiset, kun korot ovat...

*protected email*+45 3920 2224

Sijoittaja luottaa Suomeen (politiikasta huolimatta)

Viime vuosien synkistä talousuutisista huolimatta Suomeen sijoittaminen on ollut erittäin kannattavaa – niin osake- kuin korkomarkkinoillakin....

Uudenmaan uusi yrityspankki avattiin Aviapolikseen. Nauhaa leikkaavat Uudenmaan yrityspankin vetäjä Iiro Korander, vähittäispankin liiketoimintajohtaja Pekka Nuuttila sekä Vantaan kaupungin elinkeinojohtaja José Valanta.

Nordea perusti uuden yrityspankin Aviapolikseen

Nordea panostaa kasvaviin ja kehittyviin yrityksiin Helsingissä ja Uudellamaalla ja perusti uuden yrityspankin Aviapolikseen Vantaalla. Uudenmaan...

Corp_Building_Site_Detail_1_48869

Älä tee itse!

Suomi nousee historiansa pisimmästä lamasta ainoastaan työtä tekemällä. Työnteko sinänsä ei ole ollut suomalaisille ongelma.