Nordean asema on vahva epävakaassa toimintaympäristössä
Nordea julkisti tänään vahvan tuloksen vuoden 2012 toiselta neljännekseltä huolimatta siitä, että levottomuus jatkui rahoitusmarkkinoilla. Vakaan asemansa ansiosta Nordea pystyi neljänneksen aikana kasvattamaan henkilöasiakkaille annettujen luottojen volyymeja 2,3 miljardilla eurolla. Yritysasiakkaille annettujen luottojen volyymit kasvoivat vielä tätäkin enemmän.
- Eurooppaan kohdistuu edelleen taloudellisia haasteita, kun korot ovat matalalla, kasvu hidasta ja tulevaisuus epävarma. Tässä tilanteessa olen erityisen tyytyväinen vahvoihin asiakassuhteisiimme. Kävimme alkuvuoden aikana yli miljoona palveluneuvottelua, saimme 40 000 uutta avainasiakasta ja kasvatimme yritysasiakkaiden asiointia. Lisäksi tuottoja kertyi 6 prosenttia enemmän kuin vuoden 2011 alkupuoliskolla, Nordean konsernijohtaja Christian Clausen sanoo.
Nordea on monien suuryritysten ensisijainen pankki, ja suuryritysten asiointi kasvaa jatkuvasti.
Markkinoiden levottomuus vaikuttaa Nordeaan samoin kuin kaikkiin muihinkin pankkeihin, ja uudet säännökset nostavat pankkitoiminnan kustannuksia. Toimintaa tehostetaan jatkuvasti, jotta säännösten vaikutukset asiakkaisiin olisivat mahdollisimman lievät. Tulevaisuuden pankin rakentamiseen tähtäävä Nordean strategia perustuu juuri tähän sekä liiketoiminnan hyvään kehitykseen.
- Haluamme vahvistaa asiakassuhteitamme ja markkina-asemaamme edelleen. Siksi vapautamme konttoreissa resursseja neuvontaan sekä parannamme IT-ratkaisujamme ja mobiilipalvelujamme. Kehitämme samalla vähän pääomaa vaativia tuotteita ja terävöitämme rahastotarjontaamme. Näin varmistamme tuottojen kasvun ja entistä paremman asiakaspalvelun, Christian Clausen sanoo.
Katso Bloombergin tekemä Christian Clausenin haastattelu tästä.





