Nordea ja China UnionPay yhteistyöhön
Nordea ja Kiinan suurin pankkikorttiyhtiö China UnionPay ovat allekirjoittaneet tänään sopimuksen. Sen perusteella kaikki UnionPay-korttien haltijat voivat käyttää korttejaan Nordean kahdeksalla markkina-alueella Euroopassa.

Kuvassa vasemmalta Lars Boström, korttiyksikön johtaja Nordeasta, Lan Lijun, Ruotsin Kiinan suurlähettiläs sekä Xu Luode, China UnionPayn johtaja.
Sopimuksen piiriin kuuluvat kaikki Nordean korttimaksuja vastaanottavat yritysasiakkaat Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa. Kiinalaisten asiakkaiden arvioidaan voivan käyttää korttejaan näissä myyjäliikkeissä ensi vuodesta lähtien. Palvelun käyttöönotto aloitetaan tämän vuoden lopussa yhdessä maassa kerrallaan.
- UnionPayn kanssa tehty sopimus on Nordealle tärkeä. Se parantaa myyjäliikkeille tarjoamiamme palveluja ja tukee kasvutavoitteitamme useilla Nordean markkina-alueilla, Cards-yksikön johtaja Lars Boström sanoo.
Pohjoismaissa odotetaan tänä vuonna vierailevan noin 600 000 kiinalaista. Euroopassa matkustelevien kiinalaisten turistien määrä kasvaa nopeasti ja korttitapahtumien määrä lisääntyy valtavaa vauhtia.
Nordea laajentaa myyjäliikeasiakkaille suunnattuja palveluja ja kasvattaa korttitapahtumien määrää. Joillekin myyjäliikkeille on tärkeää, että ne voivat hyväksyä muitakin kortteja kuin MasterCardin ja Visan. Se saattaa jopa ratkaista korttitapahtumien vastaanottajan valinnan.
UnionPay-yhtiöllä on sopimuksia muiden korttitapahtumien vastaanottajien kanssa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Se pitää kuitenkin sopimusta Nordean kanssa tärkeänä, koska UnionPay-korttien käyttöalue laajenee sen myötä. UnionPay otti yhteyttä Nordeaan vahvan markkina-asemamme vuoksi ja halusi ryhtyä yhteistyöhön.
**************************************************************************************
China UnionPay:
• Finanssipalvelualan osakkuusyhtiö, jonka omistaa yli 80 kiinalaista finanssipalveluyritystä.
• Perustettu maaliskuussa 2002, päätoimipaikka sijaitsee Shanghaissa.
• Kiinan keskuspankki ja Kiinan hallitus tukevat yhtiötä voimakkaasti.
• UnionPay-kortteja hyväksytään 117 maassa (vuoden 2011 lopussa).
• UnionPay on laskenut liikkeeseen yli 3 miljardia korttia.




