Taloustietokilpailun voitto Helsinkiin

Nordea ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry järjestivät tänä keväänä peruskoulun 9. luokkien oppilaille tarkoitetun Taloustietokilpailun 47. kerran. Kaksivaiheiseen kilpailuun osallistui noin 39 000 oppilasta 500 koulusta.

Taloustietokilpailu 2012, voittaja Otso Hao

Taloustietokilpailu 2012, voittaja Otso Hao

Taloustietokilpailun tarkoituksena on lisätä nuorten kiinnostusta yhteiskunnallisiin ja erityisesti taloudellisiin asioihin. Kysymykset on laadittu peruskoulun yhteiskuntaopin oppimäärään sekä kotimaisiin ja kansainvälisiin talousasioihin perustuen. Tänä vuonna loppukilpailun ensimmäisessä vaiheessa vastattiin kysymyksiin, jotka käsittelivät muun muassa kansantalouden ilmiöiden mittaamista ja PIIGS-maiden taloudellista tukemista. Loppukilpailun jälkimmäisessä vaiheessa oppilaat vastasivat kauppatasetta koskevaan esseetehtävään.

Valtakunnallinen alkukilpailu pidettiin maaliskuussa. Loppukilpailuun valittiin 30 kilpailijaa alkukilpailun perusteella läänien asukaslukuihin pohjautuvien kiintiöiden mukaan. Loppukilpailu järjestettiin Helsingissä 15. – 16. toukokuuta

Loppukilpailun kolme parasta tänä vuonna olivat:

1. Otso Hao, Helsingin suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
2. Pyry Kuusela, Pitkäjärven koulu, Kangasala
3. Verna Lukka, Lahden yhteiskoulu, Lahti

Kuvat

kolmikko-NR2Taloustietokilpailu 2012, voittaja Otso Hao

Muut uutiset

Premium_men-playing-chess_8867

Eläkesäästäminen ei kuollutkaan

Eläkesäästämisen ja muun pitkäaikaissäästämisen tarve kasvaa jatkuvasti, sillä tulevaisuuden eläkkeisiin kohdistuu kansalaisten silmissä...

Buying_flat_2_8402

Miksi asunnot kallistuvat?

Vuosituhannen alusta asuntojen hinnat ovat nousseet Suomessa samassa tahdissa kuin kotitalouksien tulot, kuten toteamme tuoreessa...

Family_Summerhouse_22_8724

Lomalaisen muistilista

Kesälomat ovat taas ovella. Lomastressiä helpottaa kun tietää, että pankkiasiat ovat kunnossa.

Nordea sign

Nordea myy liiketoimintansa Puolassa

Nordean strategiana on keskittyä markkinoihin, joilla se voi tuottaa erinomaisia asiakaskokemuksia. Konserni haluaa saavuttaa taloudelliset...

IMA61035

Kadonneen kuplan metsästys

Osakemarkkinoilla on takana vuoden reipas nousuputki, joten sijoittajien voittojen kotiutteluhalukkuus on noussut. Osakkeissa voikin olla luvassa...

EO_062013

Nordean talousennuste: Myötätuulta odotellessa

Nordean ekonomistit näkevät Suomen talouden kääntyvän kasvuun aikaisempia odotuksia hitaammin.

Bryssel-1

EKP pääsee muita keskuspankkeja halvemmalla

Uudenlaisen rahapolitiikan hyödyt on nähty jo viisi vuotta velloneessa talouskriisissä useaan kertaan. Millä hinnalla maailma pelastettiin? Se...

morning-briefing

Talousnäkymien online-seminaari

Tule kuuntelemaan Nordean uunituore talousennuste pääekonomisti Roger Wessmanin pitämässä webinaarissa tiistaina 11. kesäkuuta klo 14.00.

kesä

Suomalaisten lomabudjetti kasvanut

Nordean tutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat tänä vuonna kuluttaa kesälomaansa enemmän rahaa kuin vuosi sitten. Tänä kesänä suomalainen...

Nordea laskee prime-korkoa ja käyttökorkoa

Nordea laskee prime-korkoaan 0,05 prosenttiyksiköllä 1,40 prosenttiin. Käyttökorkoa lasketaan myös 0,05 prosenttiyksiköllä 1,35 prosenttiin....