Yrityslainamarkkinat vilkastuneet
Eurooppalaisten yrityslainojen emissiomarkkinat ovat syksyn ja alkutalven hiljaiselon jälkeen vilkastuneet huomattavasti. Jo tammikuussa markkinoilla nähtiin runsaasti etenkin vakavaraisten pankkien liikkeeseenlaskuja. Viime viikkoina myös ei-rahoitusalan yhtiöt ovat tarjonneet velkapapereitaan markkinoille. Suomalaisista yhtiöistä mm. Stora Enso, Sanoma, Neste Oil, Talvivaara, Lemminkäinen ja Sato ovat laskeneet liikkeeseen joukkolainoja.
EKP:n kolmen vuoden operaatioiden tuoma likviditeetti on selvästi näkynyt myös yrityslainojen kysynnässä. Emissiot ovat keränneet moninkertaisesti merkintöjä halukkailta sijoittajilta joukkolainan lopulliseen kokoon nähden.
Riskipreemiot yhä koholla, trendi alaspäin
Yritysten lainoistaan maksamat riskilisät ovat kaventuneet alkuvuonna selvästi. Samaan aikaan korkoero riskittömään korkoon on pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna kuitenkin yhä selvästi suurempi. Usealla yhtiöllä rahoituskustannukset nousevat, kun ennen rahoituskriisiä solmitut luotot on monin paikoin sovittu yhtiöiden kannalta hyvin edullisin ehdoin.
Sijoittajan näkökulmasta edelleen korkeat riskipreemiot tarkoittavat, että yrityslainasijoittaja saa yhä hyvän korvauksen ottamastaan riskistä, joskin huipputasot näyttävät olevan jo takanapäin.
Taustalla usein rahoituspohjan laajentaminen
Uusien joukkolainaemissioiden taustalla on usein yhtiöiden halu laajentaa rahoituspohjaa uudenlaisiin sijoittajiin ja velkainstrumentteihin. Eurooppalaiset yhtiöt nojaavat yhä vahvasti pankkilainoihin hakiessaan vieraan pääoman ehtoista rahoitusta. Arvion mukaan eurooppalaisten yhtiöiden velkarahasta vain noin kolmannes on pääomamarkkinoilta haettua, kun vastaava luku yhdysvaltalaisille yhtiöille on jopa 80 prosenttia. Mm. pankkien muuttuvan regulaation lisätessä painetta nostaa antolainauksen hintaa ja vähentää taseessa olevaa antolainausta, eurooppalaiset yhtiöt ovat selvästi amerikkalaisia haavoittuvaisemmassa asemassa nousevien rahoituskustannuksien kannalta. Rahoituksen hakeminen joukkolainamarkkinoilta saattaa siis tulevaisuudessa olla houkutteleva vaihtoehto yhä useammalle yhtiölle Euroopassa.
Voit lukea lisää tästä aiheesta uusimmasta Navigaattorista.





