Blogi: Sijoittaja, hallitse tunteesi!

Viime lauantain (28.1.2012) Helsingin Sanomissa kerrottiin Zürihin yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jossa oli vertailtu eri kansallisuuksien sijoituskäyttäytymistä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat erittäin kärsivällisiä sijoittajia verrattuna esimerkiksi etelä-eurooppalaisiin sijoittajiin.

Jari Ohrankämmen

Jari Ohrankämmen

Voidaan olla montaa mieltä siitä kertooko se sijoittajan kärsivällisyydestä mitään, jos mieluummin odottaa kuukauden ottaakseen 3300e kuin ottaisi rahat heti. Itse väittäisin, että tässä on kyse enemmänkin suomalaisesta laskutaidosta.

Suomalaiseen kansanluonteeseen liittyvä rauhallisuus on eduksi myös sijoitusasioissa, sillä tunteet ja sijoittaminen eivät useinkaan johda hyviin lopputuloksiin. Miten sijoittaja sitten voisi hallita tunteidensa paloa omien sijoitustensa suhteen?

Paras lääke omien tunteiden hallintaan on hyvä sijoitussuunnitelma. Hyvässä sijoitussuunnitelmassa on määritelty vähintäänkin sijoitusaika, riskitaso, sijoittamisen tavoitteet ja lisäksi tietysti se miten suunnitelma toteutetaan. Näiden lähtökohtien kautta sijoittaja pystyy tekemään sijoittajan tärkeimmän päätöksen eli sen, paljonko varoista pitäisi sijoittaa matalampiriskisiin korkosijoituksiin ja paljonko osakesijoituksiin.

Miten sijoitussuunnitelma auttaa tunteiden hallinnassa?

Otetaan esimerkki. Jos sijoittajan sijoitussuunnitelman mukaan sijoituksista 50% pitäisi olla korkomarkkinoilla ja 50 % osakemarkkinoilla, niin osakemarkkinoiden noustessa osakesijoitusten osuus nousee liian korkeaksi ja näin ollen osakesijoituksia pitää myydä. Vastaavasti osakekurssien laskiessa osakkeiden osuus laskee liian alhaiseksi ja osakesijoituksia pitää lisätä. Tiivistettynä tämä johtaa siihen, että ostaa halvalla ja myy kalliilla!

Miten ihminen toimii, jos hän toimii pelkästään tunteidensa vallassa? Silloin toiminta muistuttaa helposti etelä-eurooppalaista lyhytjänteistä sijoittamista, katso kuva:

Etelä-eurooppalainen sijoitustyyli

Etelä-eurooppalainen sijoitustyyli

Photos

Etelä-eurooppalainen sijoitustyyliJari Ohrankämmen

Other news

kolmikko-NR2

Taloustietokilpailun voitto Helsinkiin

Roger Wessman

Miksi Kreikalla on vielä merkitystä osa II

Lippo Suominen

Blogi: Kohtuullisen houkutteleva

USA:n talouden velkaantuneisuus vakiintunut

USA:n talouden toipuminen ei perustu uuteen velkakierteeseen

StarMine-Logo

Nordean analyytikoille eniten palkintoja vuoden 2012 StarMine-kilpailussa

Christian-Clausen-Nasdaq

Nordean konsernijohtaja avasi NASDAQin kaupankäynnin

DanielHollen1

Daniel Hollenista Vuoden finanssialan opiskelija

Lippo Suominen

Mikä on tilanne, sijoitusstrategi Suominen?

Vero

Muista palauttaa veroehdotuksesi!

Kuoppamäki-2000-1176

Mitä eri tapoja on eläkesäästämiseen?