Suomalaisten joulubudjetti pienentynyt

Suomalaiset käyttävät tänä vuonna jouluun yhteensä 492 euroa henkeä kohden. Pudotusta viime vuoden budjetista on 38 euron verran. Joululahjoja suomalainen ostaa tänä vuonna keskimäärin 280 eurolla. Ruokaan, koristeluun ja muihin joulun kuluihin menee 212 euroa henkeä kohden. Luvut käyvät ilmi Nordean tuoreesta tutkimuksesta.

Länsi-Suomessa lahjoihin kulutetaan eniten eli 303 euroa ja vähiten puolestaan Pohjois-Suomessa, 230 euroa. Ruokaan, koristeluun ja muihin joulun kuluihin käytetään eniten rahaa eteläisessä Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, 229 euroa, ja vähiten pohjoisessa, 180 euroa henkeä kohden. Suomalaisten joulukulutus on edelleen huomattavasti alemmalla tasolla kuin vuonna 2007.

Suomalaisten joulukulutus on edelleen huomattavasti alemmalla tasolla kuin vuonna 2007, jolloin tutkimus tehtiin ensimmäistä kertaa. Silloin jouluun aiottiin satsata 630 euroa henkeä kohden. Huippuvuoden kokonaissummasta jäädään tänä vuonna yli 20 prosenttia.

- Olemme tehneet tätä tutkimusta saman mallin mukaan viitenä vuotena ja on ollut mielenkiintoista seurata joulubudjetin kehittymistä. Budjetista aikovat nyt karsia vähiten lapsiperheet, kertoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.

Lapsiperheiden lahjabudjetti on tänä vuonna 351 euroa eli 14 prosenttia pienempi kuin vuonna 2007. Ruoasta, koristelusta ja muista kuluista lapsiperheetkin ovat valmiimpia tinkimään enemmän, noin 20 prosenttia vuoteen 2007 verrattuna. Nyt rahaa aiotaan kuluttaa näihin reilut 250 euroa henkeä kohden. Perinteisesti joulun hankintoja rahoitetaan pitkälti veronpalautuksilla, joita tänä vuonna maksetaan 2,14 miljardia euroa.

- Tulos kertoo siitä, miten tärkeä juhla joulu on lapsiperheissä. Vanhemmat haluavat rakentaa lapsille joulutunnelman ja ostaa lahjoja normaaliin tapaan myös tänä jouluna. Ennemmin tingitään aikuisten lahjoista ja ostetaan halvempia ruokia, Numminen arvioi.

Tiedot ilmenevät Nordean Synovatella marraskuussa teettämästä tutkimuksesta, jossa haastateltiin 1165 16–65 -vuotiasta suomalaista. Otos heijastaa koko väestöön suhteutettuna yli 3,5 miljoonan suomalaisen kulutusaikomuksia jouluna 2011.

Lisätietoja:
Anu Numminen, yksityistalouden ekonomisti, 09 165 88218
Anni Kuusisto, konserniviestintä, 09 165 42 653

Muut uutiset

VR

Nordea rahoittaa Helsingin lähiliikenteen junat

Helsingin seudun lähiliikenteeseen tulee 34 uutta junaa 2017 toukokuuhun mennessä.

NordeaInnovationChallenge_web_470x470

Tule mukaan ideoimaan tulevaisuuden pankkipalveluita

Viimeinen ilmoittautumispäivä Nordea Innovation Challenge -tapahtumaan on 24.11.2014.

WO_Men Jump_1044

Tähtisadetta ropisee rahastoille

Nordean rahastot ovat menestyneet jo pitkään Morningstar-vertailussa, joka tarkastelee rahastojen menetystä pitkällä aikavälillä.

tietokone-300-176

Huijausviestejä liikkeellä

Nordean nimissä on lähetetty huijausviestejä, jotka eivät ole Nordean lähettämiä.

TalletusOtto.

Talletusautomaatit suosittuja seitsemässä maassa

Talletusautomaatit ovat suosittuja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Niiden osuus kaikista talletuksista on jo yli 40 prosenttia Pohjoismaissa.

ag_harwest_01_14682

Aina vain matalampia korkoja

Euroalueen valtionlainat ovat tämän vuoden aikana tarjonneet sijoittajalle lähes 11 prosentin tuoton, kun korot ovat laskeneet edelleen.

NordeaInnovationChallenge_web_470x470

Nordea Innovation Challenge ideoi digipalveluita

Tapahtuman tarkoituksena on löytää inspiraatiota ja ideoita uusiksi digitaalisiksi palveluiksi pankin asiakkaille.

Euro M__nter_17275

Veronpalautukset suoraan tilillesi

Puuttuuko veroilmoituksestasi tai -ehdotuksestasi tilinumerosi? Kannattaa toimia 21. marraskuuta mennessä. Tässä ohjeet.

Ice_skating_7_9109

Taantuman pitkittäminen on tietoinen valinta

Suomen talous on pakittanut kolme vuotta peräkkäin ja ensi vuoden näkymien valossa vanha diesel-mersukin näyttää pirteältä.

Riikka-Laine-Tolonen

Riikka Laine-Tolonen uusiin tehtäviin Nordeassa

Nordean uudeksi liiketoimintajohtajaksi on nimitetty 1.1.2015 alkaen KTM Riikka Laine-Tolonen.