Lapsille säästäminen Suomessa muita Pohjoismaita harvinaisempaa

Anu Numminen yksityistalouden ekonomisti

Anu Numminen yksityistalouden ekonomisti

Nordean tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset vanhemmat kannustavat lastaan säästämään rahaa. Näin tekevät erityisesti äidit ja 40–44-vuotiaat. Suomalaiset vanhemmat eivät kuitenkaan itse säästä lapsiaan varten kovinkaan aktiivisesti.

- Kun Ruotsissa ja Tanskassa kolme vanhempaa neljästä säästää lapsilleen säännöllisesti, Suomessa näin tekee alle puolet vanhemmista. Olemme siis Pohjoismaiden laiskimpia säästäjiä myös silloin, kun kyse on omista lapsistamme. Kenties tämä selittää samassa tutkimuksessa ilmennyttä suomalaisten epävarmuutta siitä, ovatko he itse hyviä roolimalleja lapsilleen talousasioissa, Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen pohtii.

Keski- ja suurituloisten perheiden välillä ei havaittu eroa säästämisen aktiivisuudessa tai säästökohteissa. Suomessa lapsille säästetään eniten pankkitilille ja rahastoihin. Kuukausisäästön mediaani näihin säästömuotoihin on 45 euroa kuussa.

- Lasta kannattaa opettaa jo varhain säästämään tavoitteellisesti. Hyvä keino tähän on käyttää erilaisia kannustimia. Kehota lasta säästämään esimerkiksi lomamatkaa varten niin, että lupaat kaksinkertaistaa hänen kokoon saamansa summan. Jos lapsi on säästänyt 20 euroa, hänen lomakassansa on yhteensä 40 euroa. Jos hän on säästänyt 50 euroa, lomarahaa onkin kasassa jo 100 euroa. Sitten onkin hyvä yhdessä miettiä, miten säästetyt rahat kannattaa käyttää.

Numminen vinkkaa, että lapselle voi antaa rahaa vaikkapa farkkuja varten 60 euroa. Jos lapsi tyytyy ostamaan halvemmat farkut, hän saa pitää erotuksen. Jos hän haluaa kalliit merkkifarkut, puuttuva summa on maksettava omista säästöistä.

Tärkein päätös on säästämisen aloittaminen
- Suosittelen vanhempia aloittamaan säästämisen lasta varten mahdollisimman varhain. Pankissa kannattaa tehdä säästämis- ja sijoitussuunnitelma. Jo muutaman kympin kuukausisäästöllä kertyy vuosien varrella mukava summa vaikkapa lapsen vaihto-oppilasvuotta tai ajokorttia varten. Vielä isompi summa kertyy, jos on mahdollista laittaa lapsilisät säästöön korkoa kasvamaan. Molemmat vanhemmat voivat lahjoittaa lapselle enintään 111 euroa kuukaudessa ilman, että säästöistä menee lahjaveroa, Numminen kertoo.

Kun säästöaika on pitkä eli noin 15–20 vuotta, rahat kannattaa tavallisen pankkitilin sijasta sijoittaa esimerkiksi hyvin hajautettuun osakerahastoon, jossa tuottoa on mahdollista saada enemmän. Pitkä sijoitusaika tasaa hyvin riskejä ja säännöllinen kuukausisäästäminen takaa ajallisen hajautuksen. Mutta ensimmäinen ja tärkein päätös on säännöllisen säästämisen aloittaminen.

Nordea tutki syyskuussa 2011 pohjoismaalaisten 6–17-vuotiaiden lasten vanhempien suhtautumista ja asenteita lasten talouden hallinnan, rahankäytön ja säästämisen opastamiseen sekä siihen, miten he itse toimivat erilaisissa käytännön tilanteissa. Suomessa tehtiin 1037 haastattelua.

Muut uutiset

Kirjoittaja Heidi Schauman (KTT)  työskentelee ekonomistina Nordea Marketsissa, missä hän seuraa erityisesti euroalueen taloutta, rahapolitiikkaa ja korkomarkkinoita. Lisäksi hän on pitkään seurannut työ- ja asuntomarkkinoita. Nordeaan Heidi tuli vuonna 2014 toimittuaan pitkään ekonomistina Suomen Pankissa.

Oma (vuokra)koti kullan kallis

Asuntolainan korkojen verovähennysoikeuden aika on ohi. Näin väittää Hannele Pokan johtama hankeryhmä.

Yrityskylässä kuningaspari sai Nordean kortit, joilla he tekivät ostoksia.

Ruotsin kuningaspari tutustui Yrityskylään

Yrityskylä Espoo oli yksi Ruotsin kuningasparin valtiovierailun vierailukohteista. Yrityskylässä kuningas ja kuningatar saivat Nordean...

Yhteiskuntavastuu Nordeassa

Nordea mukana ilmastonmuutosta torjumassa

Nordea pyrkii merkittävästi vähentämään hiilijalanjälkeään niin omassa toiminnassaan kuin koko alihankintaketjussaan.

Skanska_25_17351

Mäkiset: firma kasvu-uralle kumppanien kanssa

Mäkisen Pekka luotsaa yritystään kasvuun hakemalla sparrausta kasvuyritys-tapahtumasta.

MC

Verkkomaksamisen pelisäännöt

Kortti on turvallinen maksuväline verkossa, mutta kannattaa huomioida muutama tärkeä seikka ennen ostosten tekoa.

200357005-001

Markkinavoimaa maataloudessa

Suomalaiset maidontuottajat ovat nyt päätyneet samaan hintavaihtelun maailmaan sika-, siipikarja- ja viljatilojen kanssa.

Teenagers_Summer_10_8468

Kesätyöntekijöiden määrä kasvaa

Nordeassa työskenteli viime kesänä reilut 400 kesätyöntekijää eri puolilla maata. Tänä vuonna tavoitteena on palkata lähes 500 nuorta.

NEXT_touchID_banner1

Nordea tarjoaa sormenjälkitunnistautumista

Asiakkaillamme on mahdollisuus osallistua tuotekehitykseen ja käyttää uusia digitaalisia palveluita. Tämä onnistuu Nordea Next -sovelluksella.

Nordea_sing_inrooftop_640x360_fi

Mitä helmikuu tarjosi talousrintamalla?

Helmikuu kääntyy maaliskuuksi ensi viikonloppuna. Pääekonomisti Aki Kangasharju vetää helmikuun 2015 talouden osalta pakettiin.

sanna_27022015_2

Hinnat laskevat – nyt ostoksille!

Alkamassa ei ole taloutta jarruttava deflaatiokierre, vaan hintojen lasku tekee mahdottomasta mahdollisen: ostovoima kasvaa Suomessa.