Lapsille säästäminen Suomessa muita Pohjoismaita harvinaisempaa

Anu Numminen yksityistalouden ekonomisti

Anu Numminen yksityistalouden ekonomisti

Nordean tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset vanhemmat kannustavat lastaan säästämään rahaa. Näin tekevät erityisesti äidit ja 40–44-vuotiaat. Suomalaiset vanhemmat eivät kuitenkaan itse säästä lapsiaan varten kovinkaan aktiivisesti.

- Kun Ruotsissa ja Tanskassa kolme vanhempaa neljästä säästää lapsilleen säännöllisesti, Suomessa näin tekee alle puolet vanhemmista. Olemme siis Pohjoismaiden laiskimpia säästäjiä myös silloin, kun kyse on omista lapsistamme. Kenties tämä selittää samassa tutkimuksessa ilmennyttä suomalaisten epävarmuutta siitä, ovatko he itse hyviä roolimalleja lapsilleen talousasioissa, Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen pohtii.

Keski- ja suurituloisten perheiden välillä ei havaittu eroa säästämisen aktiivisuudessa tai säästökohteissa. Suomessa lapsille säästetään eniten pankkitilille ja rahastoihin. Kuukausisäästön mediaani näihin säästömuotoihin on 45 euroa kuussa.

- Lasta kannattaa opettaa jo varhain säästämään tavoitteellisesti. Hyvä keino tähän on käyttää erilaisia kannustimia. Kehota lasta säästämään esimerkiksi lomamatkaa varten niin, että lupaat kaksinkertaistaa hänen kokoon saamansa summan. Jos lapsi on säästänyt 20 euroa, hänen lomakassansa on yhteensä 40 euroa. Jos hän on säästänyt 50 euroa, lomarahaa onkin kasassa jo 100 euroa. Sitten onkin hyvä yhdessä miettiä, miten säästetyt rahat kannattaa käyttää.

Numminen vinkkaa, että lapselle voi antaa rahaa vaikkapa farkkuja varten 60 euroa. Jos lapsi tyytyy ostamaan halvemmat farkut, hän saa pitää erotuksen. Jos hän haluaa kalliit merkkifarkut, puuttuva summa on maksettava omista säästöistä.

Tärkein päätös on säästämisen aloittaminen
- Suosittelen vanhempia aloittamaan säästämisen lasta varten mahdollisimman varhain. Pankissa kannattaa tehdä säästämis- ja sijoitussuunnitelma. Jo muutaman kympin kuukausisäästöllä kertyy vuosien varrella mukava summa vaikkapa lapsen vaihto-oppilasvuotta tai ajokorttia varten. Vielä isompi summa kertyy, jos on mahdollista laittaa lapsilisät säästöön korkoa kasvamaan. Molemmat vanhemmat voivat lahjoittaa lapselle enintään 111 euroa kuukaudessa ilman, että säästöistä menee lahjaveroa, Numminen kertoo.

Kun säästöaika on pitkä eli noin 15–20 vuotta, rahat kannattaa tavallisen pankkitilin sijasta sijoittaa esimerkiksi hyvin hajautettuun osakerahastoon, jossa tuottoa on mahdollista saada enemmän. Pitkä sijoitusaika tasaa hyvin riskejä ja säännöllinen kuukausisäästäminen takaa ajallisen hajautuksen. Mutta ensimmäinen ja tärkein päätös on säännöllisen säästämisen aloittaminen.

Nordea tutki syyskuussa 2011 pohjoismaalaisten 6–17-vuotiaiden lasten vanhempien suhtautumista ja asenteita lasten talouden hallinnan, rahankäytön ja säästämisen opastamiseen sekä siihen, miten he itse toimivat erilaisissa käytännön tilanteissa. Suomessa tehtiin 1037 haastattelua.

Muut uutiset

*protected email*+45 3920 2224

Ekonomistin joulutoive

Mitä ekonomisti Pasi Sorjonen toivoisi joululahjaksi? Katso video, niin tiedät.

sannanblogiintausta_17122014_2

Levottomuutta valuuttamarkkinoilla

Pahimpia kärsijöitä ovat kehittyvien maiden valuutat sekä raaka-ainevaluutat, joista rupla etunenässä on kovassa paineessa.

Branch_Branch Sign_1345

Ex-nokialainen löysi uuden uran Nordeassa

Salon asiakaspalvelukeskus on aloittanut toimintansa. Yksi uusista nordealaisista on Minna Karlsson, paljasjalkainen salolainen.

Students_studying_1_8826

Opintolainalla voita leivän päälle

Opintolainan avulla voit keskittyä opiskelemiseen, sillä se on turvallinen ja edullinen tapa rahoittaa opiskeluajan menoja.

opiskelijat

Mihin opiskelijan rahat riittävät?

Opintotuki koostuu veronalaisesta opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Riittävätkö ne opiskelijalle?

Detail_Premium_chess1_8840

Pörssissä nousuvuosi suuryhtiöiden johdolla

Nordean strategien mukaan kotimaisesta pörssivuodesta on näillä näkymin tulossa jo kolmas peräkkäinen nousuvuosi.

FI_Taloustermit_etusivu_640

Myöhästyneet maksut kirjattu asiakkaiden tileille

Maksuliikenteessä on ollut tänään viiveitä, jotka johtuivat eurooppalaisen SEPA-järjestelmän häiriöstä.

veronpalautus_Grocery_paying_9124

Suomen inflaatio yllättää

Ruotsin inflaatio on nollan paikkeilla, euroalueella vajaassa puolessa prosentissa, mutta Suomi on oma tapauksensa.

Carrots_8444

Parempaa tuottoa yrityksen kassavaroille

Pk-yrityksen kannattaa hakea ylimääräisille kassavaroilleen parempaa tuottoa kuin normaali tilikorko, sanoo Jari Ohrankämmen.

pano-otto_640-360

Rahaa voi tallettaa myös automaatilla

Eri puolilla Suomea on otettu käyttöön noin 100 TalletusOtto-automaattia, jotka ovat Nordean henkilö- ja yritysasiakkaiden käytössä.