Mistä piensijoittajalle turvaa epävarmassa markkinatilanteessa?
Suomalaisten piensijoittajien hermoja on koeteltu tänä vuonna, kun suomalaisten osakkeiden arvo on romahtanut 30 prosenttia ja sijoitussalkku näyttää miinusta (lue mitä Lippo Suominen kirjoitti aiemmin). Yksittäisen osake- tai rahastosijoitusten sijaan sijoittajan katse tulisikin kohdistaa siihen, kuinka paljon hänellä on varallisuutta osakesijoituksissa ja korkosijoituksissa sekä kuinka pitkä on hänen sijoitusaikansa. Hyvin hajautettu sijoitussalkku on nimittäin sijoittajan paras suoja epävarmassakin markkinatilanteessa.
Sijoittamisessa on tärkeää tunnistaa omat tavoitteet ja riskinsietokyky, sillä sijoitusten riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä ja sijoitusmarkkinoiden kehitystä on vaikea ennakoida. Sijoittaja hallitsee riskejään hajauttamalla.
- Sijoittajan tärkein päätös on oman varallisuuden riittävä hajauttaminen korkeariskisten osakesijoitusten ja matalariskisempien korkosijoitusten kesken. Se suojaa sijoittajaa, kun osakemarkkinat heiluvat rajusti. Lisäksi on tärkeä pohtia sijoitusaikaa, esimerkiksi osakesijoituksien sijoitusaika on pidempi kuin korkosijoituksilla, Arto Peltokorpi Nordean varallisuudenhoidosta kertoo.
- Pienelläkin summalla sijoittavan tai säästävän kannattaa tehdä pitkänaikavälin sijoitussuunnitelma. Siinä määritellään sijoittajan oman riskinsietokyvyn perusteella, kuinka paljon hän on valmis sijoittamaan korkeariskisempiin osakesijoituksiin ja matalariskisimpiin korkosijoituksiin. Valmiiksi harkittu sijoitussuunnitelma auttaa sijoittajaa pysymään rauhallisena ja seuraamaan suunnitelmaa myös silloin, kun sijoitusmarkkinoilla myrskyää, hän jatkaa.
Hajautetun sijoitussalkun rakennuspalikat
Kun sijoittaja on päättänyt miten hajauttaa varansa osake- ja korkosijoitusten kesken, hänen on varmistettava että hajautus toimii myös näiden omaisuuslajien sisällä. Sijoittajan kannattaa rakentaa salkkunsa sellaisista arvopapereista, joiden arvonkehitys poikkeaa keskenään mahdollisimman paljon. Se vähentää sijoitussalkun kokonaisriskiä, mutta ei huononna tuotto-odotuksia.
- Esimerkiksi osakesijoituksissa on riskialtista sijoittaa varansa vain suomalaisiin osakkeisiin. Koska Helsingin pörssi sijaitsee kaukana isoimmista pörsseistä, se reagoi kurssilaskuihin ja -nousuihin huomattavasti voimakkaammin kuin isommat pörssit, kuten New Yorkin pörssi (NYSE). Tämän vuoksi jos sijoittajan salkussa on ainoastaan suomalaisia osakkeita tai rahastoja, sijoituksia kannattaa hajauttaa esimerkiksi Aasian kehittyville markkinoille, Yhdysvaltoihin ja muualle Eurooppaan, Arto Peltokorpi opastaa
Ajallinen hajauttaminen on järkevää
Kansainvälisen hajautuksen voi varmistaa monelle eri tavalla: rahastoilla, suorilla osakesijoituksilla, indeksiosuusrahastoilla (etf) ja erilaisilla muilla indeksisijoituksilla. Lisäksi osakesijoittajan on hajautettava yhtiökohtaisesti, toimialojen välillä ja ajallisesti.
- Erityisesti piensijoittajan kannattaa hajauttaa sijoituksiaan ajallisesti eli säästää ja sijoittajaa vähän kerralla esimerkiksi 100 euroa kuussa. Kun ostaa tasaisesti, niin pitkällä aikavälillä hankintojen keskihinta ei nouse liian korkeaksi. Samaa pätee osakkeiden myynnissä. Kukaan ei tiedä etukäteen, milloin osakkeiden hinnat ovat korkeimmillaan ja halvimmillaan, Arto Peltokorpi muistuttaa.
Entä hajauttaminen korkosijoituksiin?
Korkosijoituksissa sijoittajan kannattaa jakaa varallisuutensa lyhyen koron sijoituksiin ja joukkolainasijoituksiin. Lyhyen koron sijoituksilla tarkoitetaan alle vuoden mittaisia korkosijoituksia. Niiden hajauttaminen riippuu sijoitustuotteista. Tyypillisiä lyhyen koron sijoituksia ovat määräaikaistilit tai lyhyen koron rahastot.
Pitkän koron sijoitukset ovat yli vuoden pituisia sijoituksia. Niistä puhutaan usein joukkolainasijoituksina. Joukkolainasijoittajalla on runsaasti erilaisia sijoitusvaihtoehtoja.
- Pitkän koron sijoituksissa riittävä hajautus saavutetaan vasta usealla kymmenellä yksittäisellä sijoituksella. Helpoiten korkosijoitusten hajauttaminen onnistuu erilaisten rahastojen avulla. On kuitenkin muistettava, ettei keskity vain yhden tyyppiseen pitkän koron rahastoon, joka sijoittaa esimerkiksi vain kehittyville korkomarkkinoille. Sijoittajille on tarjolla myös laajasti hajauttavia korkorahastoja. Niiden avulla jo yhdellä rahastolla savutetaan riittävä hajautus, Peltokorpi muistuttaa.
Sijoittamisen kulmakivet
- Selvitä oma riskinottokykysi ja –halusi.
- Rakenna oma riskiprofiilisi mukainen sijoitussalkku yhdistelemällä osakesijoituksia ja korkosijoituksia
- Huolehdi riittävästä hajautuksesta.
- Tarkista vuosittain, että salkkusi omaisuuslajihajautus vastaa omaa riskinottohalukuuttasi ja sijoittamisen tavoitteitasi.
- Vältä turhia kuluja.
