Blogi: Säästämisen oppii kotoa

Toteutimme säästämiseen liittyvän tutkimuksen internetissä kesän alussa. Tutkimuksen mukaan nuorilla 18–26-vuotiailla suomalaisilla on muita ikäryhmiä useammin selkeä tavoite säästämiselleen. Nuorilla tavoitteena on varmasti usein jotain hyvin konkreettista, kuten lomamatka, uusi tietokone tai vaihto-opiskeluvuosi. Toisaalta tutkimuksessa selvisi, että oman kodin hankkiminen on nuorten tavoitelistalla korkealla.

Seitsemällä kymmenestä nuoresta on säästöjä pankkitilillä, viidenneksellä rahastoissa, joka kuudennella osakkeissa ja yhdellä kymmenestä ASP-tilillä. Neljä kymmenestä 18-26-vuotiaasta säästää säännöllisesti ja kaksi kymmenestä säästää toisinaan. Luvut ovat hyvin linjassa muiden ikäluokkien tulosten kanssa. Ainoastaan eläkevakuutuksia nuoret suosivat selvästi muita vähemmän – oma eläke kun ei taida tuossa iässä vielä olla ajatuksista päällimmäisenä. Tulosten valossa näyttää siltä, että meillä on kasvamassa hyvin järkevästi ja vastuullisesti raha-asioitaan hoitava uusi säästäjien sukupolvi.

Kolme kymmenestä nuoresta ei säästä ainakaan tällä hetkellä. Ilman säästöjä on nuorista joka viides. Säästämättömistä nuorista 94 prosentilla ei tällä hetkellä ole ylimääräistä rahaa säästettäväksi. Se onkin ymmärrettävää ottaen huomioon, että suuri osa tästä ikäluokasta elää pääasiassa opintotuen varassa.

Säännöllisesti säästävien nuorten tärkein motiivi säästämiselle on taloudellisen riippumattomuuden turvaaminen. Neljännes on aloittanut säännöllisen säästämisen oman kodin hankkimiseksi. Mielenkiintoista on että omilta vanhemmilta opittu esimerkki säästämisen tärkeydestä korostuu selvästi nuorten aikuisten kohdalla: 36 prosentille nuorista aikuisista omien vanhempien esimerkki on ollut kimmoke säännöllisen säästämisen aloittamiselle!

Viidennes nuorista aikuisista on saanut lahjaksi rahaa ja käyttänyt sitä alkupääomana. Nuoret eivät siis suinkaan pistä lahjaksi saatuja rahoja sileäksi, vaan harkitsevat monesti hyvinkin tarkkaan. Tämä tieto varmasti ilahduttaa monia vanhempia ja isovanhempia, jotka tälläkin hetkellä harkitsevat säännöllisen säästämisen aloittamista lapsen tai lapsenlapsen hyväksi. Kyllä säännöllinen säästäminen kannattaa, ainakin jos haluat olla nuorellesi hyvä roolimalli!

Muut uutiset

Yhteiskuntavastuu Nordeassa

Nordea mukana ilmastonmuutosta torjumassa

Nordea pyrkii merkittävästi vähentämään hiilijalanjälkeään niin omassa toiminnassaan kuin koko alihankintaketjussaan.

Skanska_25_17351

Mäkiset: firma kasvu-uralle kumppanien kanssa

Mäkisen Pekka luotsaa yritystään kasvuun hakemalla sparrausta kasvuyritys-tapahtumasta.

MC

Verkkomaksamisen pelisäännöt

Kortti on turvallinen maksuväline verkossa, mutta kannattaa huomioida muutama tärkeä seikka ennen ostosten tekoa.

200357005-001

Markkinavoimaa maataloudessa

Suomalaiset maidontuottajat ovat nyt päätyneet samaan hintavaihtelun maailmaan sika-, siipikarja- ja viljatilojen kanssa.

Teenagers_Summer_10_8468

Kesätyöntekijöiden määrä kasvaa

Nordeassa työskenteli viime kesänä reilut 400 kesätyöntekijää eri puolilla maata. Tänä vuonna tavoitteena on palkata lähes 500 nuorta.

NEXT_touchID_banner1

Nordea tarjoaa sormenjälkitunnistautumista

Asiakkaillamme on mahdollisuus osallistua tuotekehitykseen ja käyttää uusia digitaalisia palveluita. Tämä onnistuu Nordea Next -sovelluksella.

Nordea_sing_inrooftop_640x360_fi

Mitä helmikuu tarjosi talousrintamalla?

Helmikuu kääntyy maaliskuuksi ensi viikonloppuna. Pääekonomisti Aki Kangasharju vetää helmikuun 2015 talouden osalta pakettiin.

sanna_27022015_2

Hinnat laskevat – nyt ostoksille!

Alkamassa ei ole taloutta jarruttava deflaatiokierre, vaan hintojen lasku tekee mahdottomasta mahdollisen: ostovoima kasvaa Suomessa.

Premium_breakfast_labtop1_8845

Chat-asiakaspalvelun palvelukirjo laajentunut

Chat-asiakaspalvelua on tarjottu jo tovi, mutta nyt verkkopankin suojatussa chatissa voi hoitaa myös henkilökohtaisia pankkiasioita.

25022015_Suominen_Kangasharju

Vieläkö ilma pihisee osakemarkkinoilla?

Osakemarkkinat ovat nousseet lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2009 alkupuolelta saakka. Onko nousu kestänyt jo liiankin kauan?