Maksa asuntolainaa ja säästä samalla

Asuntolainan maksaminen ja säästäminen eivät sulje toisiaan pois: niihin on mahdollista panostaa yhtä aikaa. Näin voi varautua myös koronnousuun ja remonttikuluihin.

Näinä kohtalaisen matalan koron aikoina asuntolainan maksajan on tärkeää varautua nouseviin korkoihin.

- On syytä huomata, että jos asuntolainan korko nousee 3-6 prosenttia, 100 000 euron annuiteettilainassa kuukausierät nousevat noin 150 euroa, sanoo johtaja Jari Ohrankämmen Nordeasta.

Ohrankämmen muistuttaa myös, että asunnonomistajalla on syytä olla jonkinlaista vararahastoa ennakoimattomien menojen varalta. Omakotitalossa tai asunto-osakkeessa voi aina tulla yllättäviä rahareikiä.

Koronnousuun ja remontteihin voi varautua säästämällä. Asuntovelallinen miettii helposti, että maksanpa tuo lainan ensin pois tiukalla aikataululla ja alan sitten elää ja säästää tulevaan. Tyypillinen asuntolainan takaisinmaksuaika on Suomessa nykyisin noin 15 vuotta.

Mutta toisinkin voi ajatella. Jos laina-aikaansa pidentää esimerkiksi viidellä vuodella, kuukaudessa lyhennyksiä ja korkoja kertyy maksettavaksi vähemmän. Rahaa jää ikään kuin yli. Ja tämän rahan voi sijoittaa poikimaan puolihuomaamatta tuottoa samaan aikaan kun asuntovelka lyhenee ja tulee maksetuksi.

Säästöjä koronnousun varalle eri vaihtoehdoin

Yhtäaikaisen lainanmaksun ja säästämisen tuloksellisuus ei ole pelkkää teoriaa. On helppo laskea, kuinka paljon laina-ajan pidentäminen ja samanaikainen sijoittaminen todennäköisesti vaurastuttavat asuntovelallista – verrattuna häneen, joka ensin maksaa lainansa ja ryhtyy vasta sitten säästämään.

Laina-ajan pidentyessä korkokulut tietenkin kasvavat. Sitkeä säästäminen kuitenkin todennäköisesti korvaa kohonneet korkokulut.

Jutun juoni on, että asuntovelallinen säästää pitkän ajan kuluessa, säännöllisesti ja tarpeeksi tuottavasti. Eli esimerkiksi 20 vuotta ja kuukausittain.

- Laajasti hajauttava osakerahasto on hyvä valinta. Tällainen voi olla vaikka Nordea Maailma tai Nordea Osakesalkku. Myös eläkevakuutus tai PS-sopimus ovat ihan hyviä vaihtoehtoja. Näin pitkälle aikavälille en suosittele matalatuottoisempia korko- tai yhdistelmärahastoja, sanoo johtaja Jari Ohrankämmen Nordeasta.

- Kuukausittainen rahasto-osuuksien ostaminen on hajauttamista ajan keinoin. Tulee ostettua sekä halvalla että kalliilla, ja näin arvojen vaihtelu tasoittuu ajan kuluessa.

Ohrankämmen muistuttaa, että laskelmia tehtäessä on lähdettävä liikkeelle kunkin asiakkaan omasta tilanteesta.

- Ja on otettava huomioon, minkä verran asiakas arvelisi säästävänsä kuukaudessa, jos alkaisi sijoittaa vasta lainan maksettuaan. Todellisuudessa ihminen haluaa vähän hellittää lainan maksamisen jälkeen: tuskin kukaan ryhtyy säästämään kuukausittain yhtä suurta summaa kuin lainanhoitoon on kulunut, Ohrankämmen toteaa.

Lähde: Nordean Ajassa -lehti 2/2011

Muut uutiset

JapanFujiBullet_480x300-202x96

Suvi Kosonen: Jatkuvatko Japanin hurjat liikkeet?

Japanin markkinoilla on nähty viime aikoina voimakkaita liikkeitä.

Teaseri

Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan

Nordea ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry järjestivät peruskoulun 9. luokkien oppilaille tarkoitetun Taloustietokilpailun....

research

Japanin aurinko nousee

Viime kuukausina moni osakesijoittaja on kuitenkin joutunut hieromaan silmiään kerran jos toisenkin, sillä Japani on tämän vuoden ylivoimainen...

morning-briefing

Rahastojen vienti kasvaa

Nordea oli viidenneksi eniten Euroopassa kasvanut rahastotalo viime vuonna.

Universum-Newsroom-topstory

Universum 2013: Nordea on suosituin työnantaja kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa

Kaupallisen alan opiskelijat ovat valinneet Nordean Suomen ihanteellisimmaksi työantajaksi. Konsulttiyritys Universumin tutkimuksen mukaan...

tuulimyllyt

Nordeaa pidetään vastuullisena brändinä

Nordea on Sustainable Brand Index -tutkimuksen mukaan yksi Pohjoismaiden vastuullisimmista pankeista. Nordean sijoitus on kehittynyt positiivisesti...

Ennustaminen_kristallipallo

Huomisen menestyjät ja hiipujat

Maailmantalouden ja sijoitusmaailman trendien ennustaminen on mielenkiintoista ja hyödyllistä, mutta siinä kannattaa sijoitusstrategi Lippo...

andel083_14713

USA:n asuntomarkkinat kuumenevat

Asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana USA:ssa lähes 10 prosenttia. Asuntomarkkinoiden toipuminen tukee talouskasvua sekä...

IF_logo_WEB

Nordea If -vahinkovakuutukset myyntiin toukokuussa

Nordea ryhtyy tarjoamaan henkilö- ja yritysasiakkailleen Ifin vahinkovakuutuksia pankkipalveluiden rinnalla. Myynti alkaa asteittain toukokuun...

Roger Wessman

Kiristystoimet vastatuulessa, korot laskevat

Viime viikkojen uutiset ovat kasvattaneet huolta julkisen talouden kurin lipsumisesta euroalueella. Mistään täyskäännöksestä...