Asuntolainan hoitokyky pysynyt hyvänä

Kotitalouksien kyky hoitaa asuntolainaa pysyi edelleen hyvänä vuoden 2010 alkupuoliskolla. Asuntojen hintojen nousu on kuitenkin kääntänyt indeksin lievään nousuun: Nordean asuntoindeksin pisteluku oli tarkastelukauden lopussa 31,8, kun se viime vuoden lopussa oli 31,1. Asuntolainojen hoitoa helpottaa merkittävästi edelleen ennätysmatala korkotaso.

Keskimääräinen korko laski tarkastelujaksolla vuoden 2009 neljännen neljänneksen 2,0 prosentista 1,9 prosenttiin. Eniten asuntoindeksi nousi Porvoossa, Rovaniemellä ja Kajaanissa. Sen sijaan Lahdessa, Mikkelissä ja Kotkassa pisteluvut laskivat hienoisesti.

- Heikoin asuntolainan hoitokyky oli Helsingissä (45,6) ja paras se oli Kotkassa sekä Porissa (21,4). Helsinkiläisen kotitalouden asuntolainan kuukausikustannus nousi 796 euroon, jossa nousua on lähes 30 euroa kuukaudessa. Porilaiskotitalouden lainakulu nousi vuodenvaihteeseen verrattuna vain 8 euroa ja on nyt 307 euroa, kertoo ekonomisti Reijo Heiskanen.

Asuntojen hinnat nousivat koko maan tasolla hieman. Asunnon keskimääräinen hinta koko maan tasolla on 163 277 euroa. Helsingissä se on 271 872 euroa, kun taas halvimmalla asunnon saa nyt Porista, jossa se maksaa 104 755 euroa.

Vaikka asuntojen hinnat ovat nousseet, ennätysmatala korkotaso pitää kuukausittaisen lainakustannuksen toistaiseksi varsin matalana. Matalan korkotason alas painamien kustannusten ei kuitenkaan pidä antaa liiaksi ohjata päätöksentekoa. Asunnon ostosuunnitelmia ja lainanhoitolaskelmia tehdessä pitää huomioida tuleva korkojen nousu. Pankissa laskelmat tehdään nykyisin 6 %:n korolla.

– Uutta asuntolainaa ei nykyisellä korkotasolla pidä missään nimessä mitoittaa oman maksukyvyn ylärajoille. Myös lainan korkosuojaaminen on järkevää nyt, kun korot vielä ovat alhaalla, yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen muistuttaa.

Kotitalouksien lainanhoitokyky paikkakunnittain
Asunnon

hinta, €

Lainan

hoito-
meno,

€/kk

In-
deksi

4/09

In-
deksi

1/10

In-

deksi

2/10

Muu-
tos

4/09-
2/10

Koko maa 163 277 478 31,1 31,5 31,8 +0,7
Helsinki 271 872 796 44,5 45,2 45,6 +1,1
Espoo 236 160 691 37,3 38,1 38,1 +0,8
Porvoo 166 195 486 29,2 30,1 32,0 +2,8
Vantaa 191 462 560 34,3 34,9 35,3 +1,0
Tampere 167 040 489 31,4 32,0 32,4 +1,0
Hämeenlinna 137 088 401 28,0 27,5 28,3 +0,3
Kuopio 144 000 421 27,3 29,0 29,2 +0,9
Turku 142 771 418 27,5 28,1 29,0 +1,5
Joensuu 132 710 388 27,8 27,4 28,1 +0,3
Mikkeli 123 494 361 26,8 27,7 26,6 -0,2
Lappeenranta 128 794 377 25,7 25,9 26,5 +0,8
Jyväskylä 136 550 400 26,8 26,7 26,9 +0,1
Vaasa 127 027 372 24,3 25,5 24,7 +0,4
Oulu 127 565 373 24,2 24,4 25,0 +0,8
Lahti 122 266 358 26,0 25,5 25,4 -0,6
Seinäjoki 115 661 338 24,2 25,1 24,2 0,0
Kokkola 117 581 244 23,2 24,1 24,2 +1,0
Kotka 107 136 314 21,5 20,5 21,4 -0,1
Rovaniemi 122 573 359 22,9 25,1 24,9 +2,0
Pori 104 755 307 21,1 20,7 21,4 +0,3
Kajaani 110 285 323 20,7 20,9 22,4 +1,7

Nordean asuntoindeksissä asuntolainan hoitokulu on laskettu 76,8 neliön asunnolle, joka on Tilastokeskuksen mukaan suomalaisen asunnon keskikoko. Esimerkkiasiakas on ottanut lainaa 70 prosenttia asunnon hankintahinnasta ja laina-aika on 25 vuotta.

Lähtökohtana on, että lainanhoitokustannukset ilman verovähennyksiä eivät saisi ylittää 25 prosenttia kotitalouden bruttotuloista. Indeksin luku 100 kuvaa tilannetta, jossa kotitalous käyttää 25 prosenttia bruttotuloistaan asuntolainan hoitokustannuksiin. Mitä pienempi luku on, sitä parempi on kotitalouden kyky hoitaa indeksin esimerkkiasuntoon tarvittavaa asuntolainaa juuri tällä hetkellä.

Lisätietoja:
Anu Numminen, yksityistalouden ekonomisti, (09) 165 88218, 050 597 0447
Reijo Heiskanen, ekonomisti, (09) 165 59942, 050 568 6623
Kati Tommiska, lehdistöpäällikkö, (09) 165 42320

Muut uutiset

Private Banking

Osakestrategit tulostunnelmissa – katso video

Pääsiäisestä alkoi tiivis tuloskausi, jolloin listatut yhtiöt kertovat ensimmäisen vuosineljänneksen luvuistaan. Vappuun mennessä lähes 80...

IndiaKashmirPrint2

Intia: hitainta kasvua vuosikymmeneen

Vaaleja käyvän Intian talouskasvu on hidastunut merkittävästi. Pääekonomisti Kangasharju arvioi vaalien merkittävyyttä maan taloudelle.

suomisen_1704

Ajoituksen sietämätön vaikeus

Pitkällä tähtäimellä sijoittaminen on kannattavaa. Siihen kuuluu kuitenkin heikompia ja parempia jaksoja.

suomisen_1704

Parhaimmat ja huonoimmat osakekuukaudet

Varallisuudenhoidon päästrategi Lippo Suominen listasi parhaimmat ja huonoimmat osakekuukaudet globaalisti vuoden 1990 alusta tähän päivään.

ag_harwest_01_14682

Osakestrategien ajatuksia osingoista – katso video

Videohaastattelussa Nordean varallisuudenhoidon osakestrategit Kristian Tammela ja Eero Färkkilä.

morning-briefing

Joustava hinnoittelu rahastoihin

Nordea ottaa Suomessa ensimmäisenä käyttöön rahastojen joustavan hinnoittelumenetelmän.

*protected email*+45 3920 2224

Heartbleed ei vaaranna Nordean tietoturvaa

Kyberturvallisuuskeskus skannasi verkkopalvelumme Heartbleed-haavoittuvuuden varalta: haavoittuvia palveluita ei löytynyt.

Nordea-Markets-Research-about-Foreign-exchange1-202x96

Draghin pitäisi kuunnella enemmän Elvistä

Draghi onnistui puheillaan lopettamaan euron heikkenemisen 2012. Nyt tarvittaisiin taas muutosta - toiseen suuntaan.

Uusi kuva

Sopeuttaminen tehty veroja korottamalla

Viime vuonna verotulot lähtivät nousuun bkt:n taapertamisesta huolimatta, kirjoittaa pääekonomisti Kangasharju blogissaan.

tietokone

Huijausviestejä liikkeellä

Viime aikoina huijausviestejä on liikkunut mm. Itellan, Verohallinnon ja Tullin nimissä. Huijausviestit on syytä tuhota niitä avaamatta.