Opinnot alkavat – lainan suosio kasvaa?

Taantuman keskellä kesätyöpaikan saaminen on ollut monelle kiven takana ja kaikille ei työtä kovasta yrittämisestä huolimatta löytynyt. Yhtä vaikeaa on löytää työtä lukuvuoden ajaksi. Koska työnteko on ollut monelle välttämätöntä opiskelujen aikaisen toimeentulon turvaamiseksi, joutuu moni nyt pohtimaan, miten opinnot rahoitetaan tulevana lukuvuonna.

Opintolainan suosio on ollut viime aikoina jopa yllättävän alhainen ja lainan ottaminen on monelle ollut vihoviimeinen rahoituskeino. Opintolainan kysyntä onkin ollut vaimeaa aina loppukevääseen asti, jonka jälkeen on trendi ollut nouseva. Heikko työtilanne saa opiskelijat nostamaan opintolainaa, joten lainan suosio tullee opintojen taas käynnistyessä kasvamaan viime syksyyn verrattuna.

Opiskelu vaikuttaa paitsi varsinaisen opiskeluajan, myös tulevien vuosien talouteen. Harva tulee kuitenkaan tehneeksi vertailevaa laskelmaa siitä, mitä lainan ottaminen suhteessa opiskelujen aikaiseen työntekoon, ja sitä myötä ehkä opiskeluajan pitenemiseen, tulee loppujen lopuksi maksamaan.

Vaikka työkokemus on ehdottoman tärkeää, voi lainan ottaminen olla myös hyvin perusteltua. Opintolaina on kuitenkin useimmiten kulutusluottoa edullisempi vaihtoehto. Vaikka opiskelijat ovatkin usein varsin kekseliäitä säästäjiä ja ovat tottuneet tinkimään kulutuksestaan, on hyvä jo ajoissa selvittää erilaiset tarjolla olevat opiskelun rahoitusvaihtoehdot.

Jos opintojen aikainen talous mietityttää tai haluat lisätietoja opintolainasta, ota asia puheeksi pankin neuvojan kanssa.

Lisätietoa opintolainasta

Kela

Nordean opintolaina

Muut uutiset

and00059_14703

Yhtiölaina omiin nimiin

Juttusarjassa kerromme perheen erilaisista elämäntilanteista ja niihin liittyvistä pankkiasioista.

WO_Woman Boxing_1060

Rakenteelliset uudistukset – No pain, no gain

Taloutemme raahustaa ja joka paikassa toistetaan rakenteellisten uudistusten välttämättömyyttä. Mitä ne ovat?

Details_Shopping_45-50_city-girlfriends_chanterelles_8033

Tervetuloa talousennusteen pariin

Webinaari, jossa esitellään uunituoretta Nordean talousennustetta, pidetään ke 3.9 klo 13.00 - 13.30.

Older_Boatlife_4_8570

Ruotsinkin talous kärsii

Ruotsin talous on kasvanut hyvin, vaikka sekään ei ole välttynyt maailmantalouden huonoilta uutisilta.

ag_windmill_03_14689

Sijoituskohteen vastuullisuus on vertailtavissa

Sijoittajan ei ole kuitenkaan helppoa saada vertailukelpoista tietoa sijoituskohteen vastuullisuudesta.

NW_working_men_markets_1233

Osakkeille edelleen tukea

Viime aikojen kriisiuutisten keskellä, osakemarkkinat maailmalla eivät ole suuremmin panikoineet.

Syksy2013d

Taidesäätiön aarteita kaupan

Taidesäätiö Merita myy taideteoksia, jotka ovat kuuluneet aiemmin Nordean ja sen edeltäjäpankkien kokoelmiin.

2630_14678

Pakotteet iskevät pahiten kuluttajiin

Venäjän vastapakotteina EU:lle ja Yhdysvalloille asettamat tuontikiellot elintarvikkeille iskevät pahiten venäläistä kuluttajaa.

indeksi_21082014

Ovatko osakkeet kalliita?

Pörssikurssit ovat muun muassa USA:ssa ennätyskorkealla. Markkinoilla monet pohditaan, ovatko ne jo liian korkealla.

Venäjä

Heikko rupla pahentaa Suomen pakotehaittoja

Arvioitaessa talouspakotteiden vaikutuksia Suomeen, ovat valuuttakurssivaikutukset jääneet vähälle huomiolle.